One More Time

Nyt kun joukkueen yhteinen taival on virallisesti päätetty 29.10.2014. Haluan palata vielä kertaalleen tämän blogin pariin.

Oikeastaan viimeisen viikon aikana on alkanut tajuamaan kuinka hienoa joukkuetta on saanut valmentaa. Ja kyllä se sitten aika kovaa iski tänään kun tajusi että se on sitten siinä. Paljon jäi varmasti sanomatta… vaikka paljon näiden vuosien varrella myös sanottiin. Ja jos tähän jotain laulua haluaisi lainata, niin se sitten olisi S.E.H.V:n kappaleesta marssi ” Eikä kaduta ne pahat teot, joita sulle tein niinä öinä, kun toisiamme revittiin. Eikä kaduta ne ilkeät sanat, joita me sanottiin, vaan kaduttaa se kaikki hei, mikä sanomatta jätettiin.” Eli paljon hyvää jäi sanomatta.

Tässä on vuosien varrella ollut aika tiivistä toimintaa joukkueen kanssa, eikä mitään pitkiä huileja olla pidetty. Ja kyllä joukkueen toiminnassa oli hetkittäin aivan samoja piirteitä kuin pitkissä suhteissa yleensäkin. On ihan turhaa kiistää, etteikö välillä olisi läikkynyt yli puolin ja toisin. Eli kyllä niitä hetkiä oli milloin valmentajana ”vihasi” joukkuetta ja olisi hakenut vaikka Tapailakodista uudet pelaajat tilalle (Tapailakoti on vanhainkoti Turengissa), mutta kuitenkin seuraavana päivänä taas ”rakasti” joukkuetta eikä olisi vaihtanut sitä mistään hinnasta. Ja samoja tunteita oli varmaan pelaajillakin valmennusta kohtaan. Se mikä joukkuetta kuitenkin vei eteenpäin näinä aikoina, oli se toisistaan välittäminen. Ja totuuden nimissä nuo konfliktit joita matkan varrelle sattui, yhdisti joukkuetta entisestään. Ja joka kerta tultiin vahvempina takaisin. Tosin kyllä noita konflikteja varmaan on muissakin joukkueissa ollut, enkä itse ainakaan usko sellaiseen lintukoto puheeseen että kaikilla olisi aina kivaa. Mutta se tapa, miten joukkueessa nuo tilanteet käsiteltiin, olivat itsellekin aika kasvattavia hetkiä.

Se mikä tässä jengissä oli hienoa, niin koko ajan pelattiin avoimin kortein ja kaikki saivat olla juuri sellaisia kuin ovat, eli mitään roolia ei kenenkään tarvinnut vetää. Eikä tarvinnut pelätä jos toi omat mielipiteensä ilmi.

Tähän pystyisi kirjoittamaan pitkän listan niistä hienoista hetkistä, joita joukkueen kanssa on koettu. Niitä nyt tuskin on tarpeellista alkaa kirjoittelemaan. Paljon on hyviä muistoja hienoista ja tärkeistä ihmisistä, joiden kanssa on saanut toimia.

Valmentajana tietysti toivoo, että on pystynyt auttamaan pelaajiaan eteenpäin, niin jalkapallon, kuin normaalielämänkin haasteissa. Se miten itse olen valmentajana kehittynyt, jääköön muiden arvioitavaksi, mutta se nyt on ainakin varmaa että ihmisenä on kasvua tullut paljon tämän joukkueen mukana.

Nyt jokaisella meistä on edessä aivan uudenlaiset haasteet, tarttukaa niihin mahdollisuuksiin rohkeasti. Ei kannata jättää kortteja katsomatta.

Oikeastaan eilen tuli koettua ehkä valmentajauran hienoin hetki, siinä seuran päättäjäisten jälkeen, kun vielä kokoonnuttiin koko porukalla nippuun. Kiitos pelaajille, Juhalle ja Tuijalle... pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

”Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista”

Cinderella : Heartbreak station

Apulanta : Armo

Nähdään viimeistään ensi kesänä porukalla.

Kaikki päättyy aikanaan

Seuraavassa tekstissä keskitytään pääosin kuluneeseen kauteen, mutta aluksi voisi kuitenkin käydä hieman historiaakin läpi. Miten tähän asti on tultu.

2006 kauden jälkeen oli itselläni tarkoitus pitää valmentamisesta välivuosi, olimme -89 ikäryhmän kanssa varmistaneet JanPalle paikan B-tyttöjen ykkösessä, takana oli raskas kausi pienellä 14 pelaajan ringillä ja akut ihan loppu.

Ei kerinnyt vuosi kunnolla vaihtumaan, kun löysin itseni uudestaan kentän laidalta 97-98 ikäryhmän parista.

Aika paljon ovat pelaajat matkan varrella vaihtuneet ja tuosta joukkueesta jonka kanssa homma lähti liikkeelle, on matkassa pysynyt alusta lähtien ainoastaan Paappasen Suski ja ensimmäisellä kaudella mukaan tullut Partsin Karolina, muut ovat sitten välillä poistuneet muihin joukkueisiin tai lopettaneet.  -95/-96 pelaajat tulivat mukaan kolmannelle kaudelle ja samalla 98-99 tytöt siirtyivät nuorempien matkaan tai HJS:n riveihin.

Ja kai siinä yksi kausi mentiin siten että pelaajia oli riittävästi, mutta sen jälkeen alkoi sitten se joka syksyinen joukkueen rakennus, kun syksyisin tai jopa kesken kauden osa pelaajista laittoi nappikset naulaan.

Jos kävi meidän joukkueen ovi tiuhaan ulospäin, niin onneksi liikennettä oli myös sisäänpäin ja tämän kauden lopuksi meillä oli pelaajia Turengin lisäksi Tervakoskelta, Parolasta, Lammilta ja Hämeenlinnasta.

Ja ei se ulospäin suuntautunut liikehdintä rajoittunut pelkästään pelaajiin, vaan kaikki muut taustajoukot ympäriltä häipyivät Juhaa lukuun ottamatta. Varmaan kertoo sitten jotain omasta luonteestani. Tosin ei itseäni ole niin hirveästi kiinnostanut koskaan se mitä muut ajattelevat, kunhan joukkueen pelaajilla olisi asiat kunnossa, niiden eteen tuota hommaa on tehty.

Ei me mikään lintukoto oltu vaan kyllä joskus oli koviakin aikoja ja mielipiteet tuli aika selkeästi esiin molemmin puolin. Ja aina niillä oli myös joukkuetta yhdistävä ja kasvattava vaikutus.

Ja sitten tähän kauteen…

Tuttu kaava toisti itseään, -95 kasvoivat ulos joukkueesta ja pari nappiksien naulaamista siihen päälle. Niin, ei tosiaankaan nautittu pelaajien paljoudesta. Kauden jälkeen mietimme Juhan kanssa mikä olisi järkevin ratkaisu, lyödäänkö hanskat tiskiin vai lähdetäänkö vielä kerran yrittämään joukkueen kasaamista.

Päätimme ottaa pienen aikalisän ja lähteä kuitenkin pelaamaan Futsalia. Talven aikana varmasti asiat selviäisivät.

Niin myös kävi , muutama uusi kasvo saatiin mukaan ja yhteistyö Härmän kanssa antoi uskoa siihen että kausi saadaan vietyä läpi, lisäksi Ellu ja Jenni P. olivat talven aikana olleet C-tytöistä joukkueen mukana. Alkuvuodesta vielä Salla astui takaisin remmiin ja joukkue alkoi olla kasassa.

Viikko ennen sarjan alkua tuli taas lunta tupaan… Jenni P. loukkaantui ja siinä sitä sitten oltiin ilman maalivahtia. Onneksi Juha sai Janikan palaamaan joukkueen veräjälle, alkuun oli tarkoitus, että Janika on mukana pelkästään kevätkierroksen, mutta niin se venyi kevätkierros koko kaudeksi ja oli hieno teko Janikalta, kun hän kulki syyskierroksen otteluihin Porista.

Ei meitä vieläkään liikaa ollut, mutta jokaiseen peliin saatiin kuitenkin joukkue kasaan. Pari kertaa se kyllä teki aika tiukkaa. Eivätkä kauden aikana tulleet loukkaantumiset asiaa helpottaneet.

Kevätkierroksen ottelut menivät pääsääntöisesti hyvin ja pelaaminen oli useammassa pelissä hienoa katseltavaa. Ainoat todelliset pettymykset sattuivat ÅIFK:n vieraana, kun kahden maalin johto hukattiin sekä Y-Ilvestä vastaan viimeinen kymppi oli synkkä puhumattakaan sitten siitä PiPS/Lieto ottelusta.

Huippuhetkiä vastaavasti oli useampia. Parhaina esimerkkeinä kahden maalin takaa nouseminen Ilvestä vastaan tahi FC Nokia matsin ensimmäinen jakso.

Joukkue pääsi kevätkierroksella asettamaansa minimitavoitteeseen.

Syyskierrokselle Turun piiri muisti meitä taas mukavilla kilometreillä, kun vieraspelit aseteltiin Raumalle, Turkuun ja Saloon. No onneksi yksi saatiin sentään 120 kilometrin säteelle Ylöjärvelle ja niin sitä taas vietettiin viikonloput bussissa hankkien mukavasti tuntemusta 10-tiestä ja lounaissuomalaisista taukopaikoista. Syyskierroksella joukkuetta koetteli sitten loukkaantumiset, mutta onneksi Saija oli ottanut kesän aikana C-tytöissä sen verran isoja askeleita, että pystyi auttamaan meitä kaikissa syyskierroksen peleissä.

Pelillisesti joukkue pelasi parhaimmillaan loistavasti, mutta joukkoon mahtui sitten niitä mustia hetkiä, jolloin hieman nukuttiin ja syksyllä ne maksoivat meille 3-5 sarjapistettä. Mutta kuten joskus olen todennut että jälkikäteen näitä pistemenetyksiä on ihan turhaa lähteä selittelemään. Kaikki on kuitenkin otteluiden alussa aina omissa käsissä.

Kausi oli vaiherikas. Joukkoon mahtui paljon hienoja onnistumisia ja joitakin pettymyksiä. Mutta loppujen lopuksi kaudesta jäi positiivinen fiilis.

Loppusanat:

Tämä on ollut hienoa aikaa valmentaa tätä joukkuetta. Vaikka useamman pelaajan kanssa onkin useampia vuosia takana samassa joukkueessa, ovat uudet pelaajat tuoneet aina jotain uutta mukanaan. Ja se myös on osaltaan pitänyt joukkueen ”tuoreempana”.

Joukkueella oli omat vaikeat hetkensä, ja niistä myös selvittiin. Näinä vaikeina aikoina pelaajat näyttivät suuruutensa ja sen kuinka paljon he välittivät joukkueesta.

Nyt on tällä joukkueella 11 kuukauden taival takanaan ja aika sulkea hienon tarinan viimeinen sivu. kiitos teille kaikille hienoille ihmisille jotka olette joukkueen mukana kulkeneet ja tehneet joukkueen olemassaolon mahdolliseksi:  SUSKI, KAROLINA, OONA, ELISA, ELLA, JOSSU, HANSU, HEPA, JANIKA, SALLA, LILLI, NANNE, JENNI, JESSI, KAROLIINA, ELLU, SAIJA JA JENNI P.

SEKÄ JUHA

So I say farewell, I'm yours forever
And I always will be
Missing you, in my heart you are the one
And you always will be

"hammerfall: Always will be"

Musiikkivalinnat

Hammerfall: Glory to the brave

Hammerfall: Always will be