sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kausi päättyi kotivoittoon



Se oli sitten siinä. Joukkueen taival B-tyttöjen kakkosessa tuli tiensä päähän. Ja oli hienoa että joukkue pystyi tarjoamaan tiukan väännön jälkeen vielä yhden kotivoiton Liinalammen lehtereille saapuneelle yleisölle.

Parolan Visa YJ tarjosi hienon tapahtuman, eivätkä ParVi matsit tällä kaudella ole olleet mitään läpihuutojuttuja. Näissä otteluissa on aina se paikallisottelun leima ja kun iso osa pelaajista on toisille entuudestaan tuttuja, antaa se vielä ekstra latinkia otteluihin.
Tasaisissa merkeissä mentiin tänäänkin, meillä kyllä oli siihen ensimmäisen jakson alkuun tosi hyvä paikka siirtyä johtoon, mutta YJ:n puolustus sai klaarattua tuon tilanteen viime tinkaan. Se missä onnistuttiin ensimmäisellä jaksolla, niin saimme pidettyä puolustusryhmityksen sen verran tiiviinä, että YJ ei ihan huippupaikoille tuntunut pääsevän, eivätkä he saaneet pelattua palloja meidän puolustuslinjan selustaan. 32 minuutilla Jenni sitten viimein laukoi meidät 1-0 johtoon.
Toisella jaksolla YJ tuntui tulevan pirteämmin peliin ja saikin hyvää painetta meidän alueelle. Ja viimein sitten 49 minuutilla vapaapotkun jälkimainingeista pelin 1-1 lukemiin. Kai tuo maali meitäkin taas vähän herätteli ja aloimme saamaan tilanteita toiselle maalille, etenkin Karo P teki kovasti duunia sen eteen, että paine siirtyy vastustajan maalille, mutta ylärimaa lähemmäksi ei hänkään osunut. Ja vastaavasti toisessa päässä Ellu pelasti meidät toiselta takaiskulta. 25 minuutilla Jenni viimeisteli toisen osumansa siirtäen meidät 2-1 johtoon. Ja nämä jäivät sitten loppulukemiksi.

Mitähän vielä tästä ottelusta. Voittoon on hyvä päättää ja jos jotain harmiteltavaa jäi, niin eiköhän ne ole sitten nuo Karon ja Saijan putkiin osuneet vedot.
Kiitos JanPan B-tytöille kaudesta, kuten myös kaikille vastustajillekin ja niille ihmisille joiden kanssa tämän kauden aikana on oltu tekemisissä. 
Palailen vielä kerran tämän blogin pariin ja siinä sitten vähän yhteenvetoa menneistä vuosista ja menneestä kaudesta.

Musiikkivalinta: Always will be

lauantai 27. syyskuuta 2014

Ennen viimeistä koitosta



Ilves matsin jälkeen on kynän varressa ollut taas vähän hiljaisempaa, mutta palataan vielä kertaalleen ennen viimeistä sarjaottelua… paikallinen Parolan Visa/Haka YJ:tä vastaan. Paljon on tapahtunut Ilves ottelun jälkeen.

Ensin kävimme vieraissa Turussa TPS 3:n vieraana. Siinä ottelussa pelimme kulki hyvin ja saimme nauttia kahden pelaamaan pyrkivän joukkueen esityksestä. Pelissä ei pahemmin roiskimista nähty, vaan enimmäkseen hyvää pallollista pelaamista. Tuosta ottelusta nappasimme 5-2 vierasvoiton.

Seuraavana oli vuorossa kyläreissu Saloon, sieltä oli odotettavissa sitten aivan toisenlainen ottelu, ainakin ennakkotietojen valossa. Ottelun alku oli meiltä hyvää pelaamista, mutta jostain kumman syystä SalPan hyvinkin ikävä pelityyli sai meidänkin paketin sekaisin. Eka jakso kuitenkin meille 0-1. Toisen jakson alku sitten oli synkkääkin synkempi ja SalPa kampesi kaukovedolla tasoihin. Ennen meidän 1-2 johto-osumaa meillä oli paikat useampaankin maaliin, mutta niin vaan sitä osumaa varrottiin jakson 37 minuutille. Ja jos oli synkkä jakson alku, niin sitä samaa oli myös jakson loppu ja SalPa laukoi puntit tasoihin viimeisellä minuutilla… ei ehkä olisi pitänyt ruveta varmistelemaan. Tasuri tuntui tappiolta.

Viimein oli sitten kotimatsin vuoro ja vieraana ÅIFK. Keväällä räpellettiin Turussa ja nyt haluttiin parantaa kotisaldoa. Molemmilla joukkueilla oli ottelussa hyviä maalipaikkoja ja molemmille tarjottiin mahdollisuuksia napata kolme pistettä. Me kuitenkin käytimme sen yhden paikan terävämmin kuin vastustaja ja toisaalta Janika otti pari Game saveria ottelun aikana ja kolme pinnaa jäi Janakkalaan. Ihan pirteä esitys molemmilta joukkueilta.

Yksi näytös olisi vielä jäljellä ja sen jälkeen suljetaan viimeinen luku JanPan B-tyttöjen historiasta. Ja sunnuntaina sitten päättyy JanPan B-tyttöjen historia ja tavallaan ympyrä sulkeutuu 10 vuoden jälkeen. Useammalle pelaajalle huominen on viimeinen matsi junnusarjoissa, joillekin se on myös uran viimeinen ottelu. Paljon on varmasti tunnetta pelissä.

Musiikkivalintana -> Tommy Huovinen : Ruusuni Haudalla