lauantai 23. elokuuta 2014

Ilves jatkaa vakuuttavaa marssiaan



Ensinnä onnittelut Ilvekselle voitosta. Kotiläksyt oli siellä suunnalla tehty varmasti paremmin kuin täällä. Ja kyllä sen ainakin tylyt 1-6 lukemat kertovat. Ottelussa sattui ja tapahtui paljon, myös sellaisia asioita joita ei toivoisi tapahtuvan. Ilvekseltä lähti yksi pelaaja lanssilla kovan tärskyn jälkeen jatkotutkimuksiin, toivottavasti mitään vakavaa ei ole kuitenkaan kyseessä. Meiltä Janika liputettiin varikolle toisen jakson alussa kun ensimmäisellä jaksolla tullut kova isku päähän alkoi oireilla.

Mutta ei meiltä mikään ihan tuubiin mennyt lauantaina. 19 minuuttia jaksettiin räpiköidä ja sitten alkoi paukkua. Peli oli 0-3, 29 minuutin jälkeen. Ei toiminut se puolustavampi taktiikka. jälkiviisas on hyvä olla ja todeta, että ehkä sittenkin olisi kannattanut lähteä lyömään korkeampaa prässiä Ilvekselle, eikä antaa niitä tiloja rakentaa rauhassa omaa peliään, mutta toinen asia on sitten se, olisiko meidän juoksuvoima ja kunto kestänyt kahdella vaihtopelaajalla tuon rallin. Eka puolikas kuitenkin Ilvekselle 0-3.

Toisella jaksolla tosiaan vaihdettiin Janika pois maalista 0-4 tilanteessa ja Lilli meni jälleen kerran ansiokkaasti tuuraamaan. Vaihdon jälkeen taas sellainen tilanne missä me viittailaan ja kaveri iskee 0-5. Tuon jälkeen mekin sitten hieman saatiin jotain juonta omaan pelaamiseemme, hyvää se ei ollut missään vaiheessa, mutta oli siellä hetkittäin edes joitakin valonpilkahduksia. Suurin into pelaamiseen oli kyllä jo mennyt. 78 minuutilla Ilves iski lukemat 0-6 ja minuutti perään Ella kavensi 1-6.

Eipä tästä ottelusta juurikaan enempää jaksa eikä huvita kertoa. Oltiin huonompia tänään, Ilves oli tosi hyvä. Kunnioitetaan tulosta ja mietitään jatkoa.


Kirvelevä tappio ylöjärvellä



Joukkueen taistelu 2-divarin kärkipaikoista koki kovan kolauksen, kun Ylöjärven Ilves rokotti JanPaa kahdesti aika ikävistä virheistä.

Ottelussa JanPalla oli omat hetkensä jolloin olisi voinut varmasti voinut rankaista vastustajaa. Etenkin ensimmäisen jakson ensimmäisen vartin aikana Y-Ilves oli hetkittäin melkoisessa mankelissa. Mutta taas jalkapallo näytti sen oman viehätyksensä tai karuutensa. Y-Ilves painoi ottelun 1-0 tulokseen tilanteesta joka alkoi 80 metriä meidän omasta maalista. Puolustamisen pitäisi alkaa heti pallon menetyksen jälkeen, nyt niin ei käynyt. Ja tämän jälkeen JanPan peli meni aika sekaiseksi ja haimme ihan turhaan sellaisia roikkopalloja Y-Ilveksen tornien kohdalta.

Toisella jaksolla saatiin muutama ihan kohtuupaikka, mutta kun ei niin ei sitten. Ja olisiko ottelun loppu sitten yhtään mielenkiintoisempi voinut ollakaan. Lähdettiin hakemaan tasoitusta ja nostettiin pelaajia ylemmäksi ja ei keritty pelaamaan tuolla systeemillä kuin 3 minuuttia ja Y-Ilves rokotti nopealla vastahyökkäyksellä. Kaksi minuuttia perään ja kavensimme Ellan toimesta 2-1. Viimeinen vitonen oli Y-Ilveksen puolustus-/hengissäselviytymistaistelua. Ja tuosta he myös selvisivät ja korjasivat potin kotiin.

Aikalailla siipi maassa tässä nyt kuljeskellaan. Saumoja olisi ollut tänäänkin, mutta niin vaan kaveri korjaa potin. Pelissä on paljon hyvää, mutta niin on kyllä ihan liikaa niitä synkkiäkin hetkiä. Ja kun vastustaja saa käytettyä ne niin kyllä sitten tuloskin on sen mukainen.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Joukkue nousi sillasta Liinalammella



Sunnuntaina saatiin vieraita Nokialta. Ja ihan varmasti FC:lle oli jäänyt aika paljonkin hampaankoloon kevätkierrokselta.

1.jakso: Ei ollut meiltä mikään huippustartti otteluun. Turhan paljon pallo tuntui polttelevan ja harhasyöttöjäkin tuli ihan liikaa. Ja sitten vielä siinä 5 minuutilla hävittiin pallo keskialueella ja Nokia käytti sitä asetta jossa ne oli pirun hyviä… nopea pallo pystyyn ja siitä vähän halvahko osuma. 0-1 näki päivänvalon. Ei herätty oikein tuohonkaan ja tuntui että nyt taidetaan jäädä vähän jalkoihin. 15 minuutilla sitten verkko repeili uudelleen meidän maalissa, kun kulman jälkeen pallo pomppi maaliin. Tosi synkkä alku. Jos joskus kavennus tulee kreivin aikaan, niin se hetki oli sitten 23 minuutilla, oikeastaan meidän ensimmäinen vähän parempi paikka ja Jossu laukoi 1-2. Syötön tuohon maaliin antoi Ella. Jakson lopulla nähtiin sitten vähän väriä kentällä, kun Ella nappasi keltaisen.

2.jakso: Ei kerennyt peli hirveästi vanhenemaan, kun ensin Nokialla oli maalipaikka ja heti perään toisessa päässä Karoliinan ohjaus lipui hienokseltaan ohi maalin. Ei minuuttiakaan edellisestä paikasta, kun Ella tarjoili toistamiseen ja Jenni toi meidät tasoihin. Tämän jälkeen Nokia sitten heräsi, mutta oli meidänkin puolustuspelaamisemme astetta paremmalla tasolla, kuin ensimmäisen jakson alussa. Nyt saatiin otettua aika paljon niitä Nokian viljelemiä pitkiä ristipistoja pois. Ja etenkin Hepa ja Nanne johtivat puolustuslinjaa hyvällä esimerkillä ja tämä tarttui muihinkin pelaajiin. Tänään ei sitten ilmaisia pisteitä jaeta enempää oli homman nimi. Molemmilla joukkueilla oli lopussa paikat ratkaista, mutta nyt päädyttiin pistejakoon.

Tänään tapeltiin pisteistä oikein tosissaan ja hetkittäin taisi kentällä olla tunteetkin aika pinnassa, siitä huolimatta taisi pilli soida enemmän meitä vastaan ja hetkittäin kaverille tarjoiltiin ottelun tapahtumiin nähden hieman köykäisiäkin vapareita. Ja ehkä sitten vastaavasti siitä olisi voinut jo vastustajallekin niitä värikortteja näytellä, kun sama pelaaja halusi kommentoida lähes jokaista tuomarin tekemää ratkaisua, sillä tuskin niissä palavereissa joita tuomari hänen kanssaan piti, mitään puhelinnumeroita vaihdettu.  No hieno ottelu joka tapauksessa ja kentällä hienot joukkueet jotka pelasivat tilanteet loppuun asti.


Ylempi jatkosarja käyntiin Raumalla



Hieman nirkosella ryhmällä lähdettiin Raumalle pelaamaan syksyn ensimmäistä sarjaottelua. Ja olisi ollut varmaan vieläkin vähemmän pelaajia matkassa, ellei ottelua olisi siirretty klo 19:00 aloitettavaksi. C-tytöistä mukaan lähtivät Saija ja jo kevätkierroksella paljon urakoinut Ellu. ”uutena” kasvona kentälle marssitettiin Hepa joka palasi Kanadasta kesä-heinäkuun vaihteessa. 

1.jakso: alku molemmilta joukkueilta tosi varovaista pelaamista ja varmaan hellekin verotti osansa ottelun temmosta. Meille kuitenkin siunaantui parempia paikkoja kuin kotijoukkueelle ja viimein 27 minuutilla Nanne antoi vaparin jonka jälkitilanteesta Jenni pääsi paukuttamaan 0-1. Jakson viimeisellä kympillä FC Rauma kyllä kierrätti palloa paljon alakerran kautta, mutta hyökkäysalueelle asti eivät tilanteita saaneet rakennettua ja tauolle poistuttiin JanPan 0-1 johdossa.

2.Jakso: Neljännellä minuutilla saimme kulman, jonka maalinedushässäkästä Karo laittoi pallon reppuun ja 0-2 oli taululla. 4.minuuttia myöhemmin Jenni laukoi vaparin 17 metristä maaliin ja tähän peli sitten käytännössä ratkesi. Nyt saatiin tapettua ottelu hyvin jakson alussa. Jakson loppu oli enemmän pelailua ja meillä oli useampiakin paikkoja tehdä lisäosumia. Mutta maalinteossa onnistui ainoastaan Ella joka kaunisteli lukemat 0-4 täydenajan umpeutuessa. Syötön tuohon maaliin tarjoili Suski.

Hyvä startti syyskierrokselle. Saatiin heti vähän paineita niskasta pois ja tästä on hyvä jatkaa pisteiden metsästystä. C-tytöiltä vahva esiinmarssi ja kyllä nyt kokojoukkueen puolustustyöskentelykin oli ihailtavalla tasolla.