torstai 29. toukokuuta 2014

Paluu voittojen syrjään



Kahdessa edellisessä ottelussa saldona oli murheelliset 0-4 tattiin ottaminen ja katastrofaalinen sukellus Turussa. Nyt oli aika saada kinkeripiiri taas sujumaan hyvällä tavalla. Helppoa se ei tuntunut olevan, edes se joukkueen kasaan saaminen…kaikenmaailman päällekkäisyyksistä johtuen. 11 pelaajaa saatiin kuitenkin raavittua kasaan.

1.jakso: pientä hallintaa ja kohtalaisia paikkojakin saatiin aikaiseksi, mutta osumaa saatiin varrota aivan jakson loppuhetkille, kunnes Jenni vapautti joukkueen tuskasta ja tälläsi Nannen heittämän sivurajan pömpeliin.  Enimmäkseen jaksoa mentiin meidän komennossa ja ihan ansaittu jaksotulos. Lilli meidän maalissa selvisi aika vähillä töillä ekan jakson aikana.

2.jakso: Mystinen tason pudotus jakson alkupuolella ja nyt oltiin hetkittäin pinteessä, mutta onneksi Lilli maalissa napsi ne vedot jotka maalille asti tulivat ja puolustuslinja Nanne, Salla, Jossu ja Elisa hoitelivat muut lähentely-yritykset. Jakson lopppupuoliskolla nähtiin sitten yksi luvunlasku ja pieni pelko oli siitä, että joudutaan vetämään loppu vajaalla. Onneksi Suski nousi vielä kanveesista ja iski heti perään ottelun loppulukemat 2-0.

Hyvä taistelu kaikilta 11 pelaajalta ja tärkeää että saatiin tuo kuiva kausi poikki.

Kokoonpano ja tilastot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti