sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pisteet paikallisesta



Sunnuntaina oli sitten pitkästä aikaa ”paikallisottelu” Parolan Visa/FC Haka YJ:tä vastaan. Ilmojen haltijat ei ainakaan suosinut, onneksi sentään sade loppui pelin aikana. No vaikka ilma olikin kylmä oli vastaavasti tunnelma lämmin. Ja kyllä Visa-Haka kannattajat saavat pinnat siitä tuesta ja kannustamisesta jota kotijoukkueelle ottelun aikana annettiin.

1.jakso:  Jälleen hyvä startti, kotijoukkueen avaus toisella minuutilla poikki keskellä ja Hansu ja Ella pahanteossa. Maalintekijänä Ella. Tuonkin jälkeen saatiin pidettyä paketti ihan mukavasti kasassa, ja lisäosumiin siunaantui pari kolme paikkaa. Mutta vastustajan maalivahti oli tilanteissa hyvin mukana ja napsi meidän harmiksemme ne tarvittavat torjunnat. Sitten ensimmäinen vähän kinkkisempi tilanne meidän maalilla, vähän surkeeta tuuria ja hieman epätietoisuutta siitä kuka ottaa ja kenet ja kotijoukkue tasoihin.
Vaikeata oli taas tasoituksen jälkeen ja vähän lähdettiin sitten jakson loppupuolella hakemaan vaihdoilla terävyyttä ja kyllä se siitä alkoikin selkeytyä, kun Karo otettiin vaihdosta topparin paikalle ja siinä vaiheessa rupesi puolustaminen olemaan jo paremmalla mallilla, kun Kaisu siirrettiin laidasta Karon topparipariksi.

2.jakso: Kotijoukkue tuli jakson alussa kovaa ja oli varmasti terävämpi kuin me, mutta aika nopeasti homma sitten kääntyi 46 minuutilla, kun Hansu roikotti Ellan syötön putken alle. Eikä tuosta ehtinyt kulua kun nelisen minuutiia ja Suski paukutti itselleen niin tutusta paikasta lukemat 1-3. Syötön tuohon osumaan antoi Ella.
Jakson alussa oli muutenkin tapahtumaa, kun JanPan valmennuksessa alkoi kierrokset nousta ottelun oikeudenjakajia kohtaan. Tähän ralliin kotiyleisö reagoi kiitettävällä intensiteetillä ja kentän laidalta löytyi melkoista verbaaliakrobatiaa. Mutta eipä tuota huutokauppaa onneksi kauaa kestänyt. Ja fokus pysyi pääsääntöisesti jalkapallossa.
1-3 tilanteessa meidän pelikin sentään rauhoittui ja muutamaan otteeseen nähtiin näyttäviä pallorallejakin. Se mikä meille aiheutti suurta tuskaa, oli YJ:n oikea laitapelaaja, oikein ei löydetty lääkettä hänen kurissa pitämiseen, mutta lopulta se vaihto ensimmäisellä jaksolla, kun Kaisu siirrettiin toppariksi, taisi pelastaa meidät aika monelta harmilta.
Jakson lopulla päätettiin sitten varmistella kahden maalin johtoa ja kun lisää maaleja ei tarvittu, laitettiin ryhmitystä vähän puolustavammaksi ja annettiin Ellalle ja Hansulle huilia.

Ihan mielenkiintoinen tapahtuma. Paljon oli varmaan erilaisia jännitteitä kentällä ja kentän laidalla. Pelaajat ovat keskenään tuttuja, entisiä pelikavereita ja osa jopa luokkakavereita. Ehkä ainakin Hansun ja Ellan on mukavampi liikkua kylillä tämän päivän jälkeen. Ei tämä ollut itsellekään mikään helpoin matsi vedettäväksi, niin monta kertaa ollaan Laurin kanssa oltu kentän laidalla eri aitioissa ja molemmilla varmasti kova halu voittaa toinen.
Se mikä oli itselleni ainakin iso juttu tänään, oli se että meidän ja Härmän yhteistyö on lähtenyt hienosti liikkeelle ja otteluun saatiin mukaan Saara ja Kaisu, joista oli meille tänään paljon iloa. Ja toivottavasti tyttöjä tullaan jatkossakin näkemään meidän peleissä. Ja kuten likoille pelin jälkeen sanoinkin, ”oli hienoa olla valmentajana ottelussa jossa he ovat samalla puolella, eikä aina tarvitse pelata heitä vastaan.”

Musiikkivalintana herkkää kasarimusiikkia / Nuket : Askeleet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti