No nyt ne on sitten salien pölyt karisteltu lopullisesti niskasta,
kun sunnuntaina käytiin seuran sivuja mukaillen ”palloilemassa” Pullerihallilla
Parolan Visa/HakaYJ:tä vastaan Kiitos heille ottelukutsusta. Tästä eteenpäin
nurmien aukeamiseen asti meidän joukkue treenaa kolmesti viikossa Pullerihallilla ja
kerran viikossa jatketaan vielä painisalissa.
1.jakso: Iski hirveä tarve kokeilla ryhmityksellä 3-5-2… ei
toiminut niin kuin sakemanneilla entisaikoina. Eli ensimmäinen 45 minsaa
haahuiltiin ihan mun piikkiin, saamatta oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin
tukku vaarallisia tilanteita omalle maalille. Eli YJ karkasi 1-0 johtoon 5
minuutilla ja kun ei oikein ollut roolitukset kenellekään kunnolla selvillä
niin jakso jatkui YJ:n hallinnassa ja 2-0 jaksolukemat ihan ansaitusti heille.
Mutta kuten totesin, menee ensimmäinen jakso mun piikkiin…
2.jakso: Muutettiin ryhmitys tutummaksi pelaajille ja
ruvettiin saamaan peliä haltuun ja niitä kaksinkamppailuvoittojakin rupesi
tippumaan laariin. Alussa saatiin heti kavennus aikaiseksi ja päästiin heti
peliin mukaan. Jakso eteni varmaan sellaiset 25 minuuttia meidän hienoisessa
hallinnassa. Ja sen aikana saatiin ottelu myös tasoihin. Lopun 10-15 minuuttia oli
aika tasaista vääntämistä molempiin suuntiin.
Yhteenvetona voisi todeta, että ottelu varmaan tarjosi
molemmille joukkueille suurin piirtein sen mitä harjoitusottelulta voi tähän
aikaan vaatia. Meillä on ainakin vielä töitä reilusti ennen kauden alkua, jotta
ajoituksia ja syöttöjä alettaisiin saamaan paremmin kohdalleen. Sekä sen suhteen että mitä missäkin tilanteessa pitäisi tehdä kun ollaan pallollinen joukkue, tai kun olemme palloton joukkue. Aikaahan meillä
on, mutta pitää muistaa että se menee nopeasti. Paljon tullaan tekemään
pelipaikkakohtaisesti tästä eteenpäin, ne nyt alkaa olla sentään selvillä.
Musiikkivalinta oli aikoinaan Saksan kisabiisinä: No Pain, No Gain