Vuodenvaihteen jälkeen blogiin ei juuri ole tekstiä tullut. alkuvuodesta
on ollut viisi futsal-matsia jotka ovat menneet vaihtelevalla menestyksellä. Laitetaan
tähän nyt neljästä ensimmäisestä lyhyet jutut.
5.1.2014 käytiin kärsimässä niukka tappio FC Nokialle.
Ottelun kuva kaikessa yksinkertaisuudessaan, meni kutakuinkin näin.
Ensimmäisellä jaksolla FC Nokia yllätti meidät vähän housut kintuissa ja
karkasi 3-0 johtoon. Toisella jaksolla alkoi takaa-ajo ja kotijoukkue saatiin
ahtaalle, ihan ei kuitenkaan riittänyt paukut loppuun ja 3-2 tappio niskassa
ajeltiin kotiinpäin.
12.1.2014 pelattiin jo tutun kaavan mukaan 3-3 kotitasuri
Apasseja vastaan. Maaleja tehtailtiin vuorotahtiin ja paikat iskeä sinetti oli
varmasti riittävästi. Mutta niin vain ottelun lopussa Apassit kampesivat ottelun
tasoihin. Tämä tulos kyllä tuntui enemmän tappiolta ja harmitti ihan
pirusti.
16.1.2014 saatiin sitten oikein kunnon herätys Tampereen
Ilveksen vieraana. 10-0 tuli tattiin eikä ottelusta halua hirveästi näin
jälkeenkään päin jutella. Tämä nyt oli yksi osa meidän futsal-historiaa…ikävämpi
sellainen.
26.1.2014 Oli sitten meidän juhlia maalikimaraa, kun TPV
kärsi karun 15-0 tappion liikuntahallilla. Ottelusta odotin aika paljon
tiukempaa, kun muistelee meidän aikaisempia kohtaamisia. Ottelun jälkeen
paikalliset ”Mielensä pahoittajat” ottivat vähän itseensä, kun paikallislehti
julkaisi kommenttini siitä että "toiseen suuntaan kyllä vihelletään kaikki hipat, mutta meidän pelaaajia saa metsästää kuin vapaata riistaa." Onneksi en sentään sanonut, että meillä on lainsuojattoman
oikeudet ilman rehellistä oikeudenkäyntiä.
Musiikkivalinta --> Stratovarius : Hunting High and Low
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti