Tämän vuoden puolella meidän viimeinen kotimatsi pelattiin
Loisketta vastaan. Tiistai-iltaan tarjoiltiin melkoinen nitro-ottelu.
1.jakso: Tosi vaikeata, ei oikein lähtenyt liikkeelle niin
kuin toivottiin. Syötöt vähän karkaili minne sattui ja hurjia pallon menetyksiä
läpi jakson. Että kyllä me vähän tuuliajolla oltiin ensimmäiset 15 minuuttia.
Onneksi sentään Jenni P. oli ajan hermolla ja piti meidät pinnalla… aika kova
työnäyte -00 syntyneeltä veskarilta. Ja se maali mikä ensimmäisellä jaksolla
meni, ei Jenni sille mitään voinut. Ja kun mukaan mahtui tukku sellaisia game
savereita, ei kentän näkyvimmästä pelaajasta ollut epäilystäkään.
2.jakso: Nyt oikeasti yritettiin saada joukkue hereille. Ja
oli se tekeminenkin paremmalla tasolla. Mutta jonkun verran vielä meni hetkittäin
turhan pieneksi. Nyt sentään päästiin kokeilemaan vastustajankin veskarin
hereillä oloa. Ja jos oli ensimmäinen jakso Loiskeen, alkoi toinen kääntyä
meille. Ja onneksi jätettiin se aikalisä sinne parille viimeiselle minuutille.
Ja ajassa 28:53 Anna pääsi tälläämään pelin tasoihin Ellan syötöstä. Maalia
edelsi aika kova painostus jakso. Maalin jälkeen meillä oli vielä pari hyvää
paikkaa, mutta lisäosumia ei enää ottelussa nähty.
Ollaan me ainakin jännittäviä otteluita tarjottu kotiyleisölle.
Ja hienoa venymiskykyä joukkue on esittänyt kolmessa viimeisessä ottelussa.
Kaikissa niistä olemme olleet ensimmäisen jakson jälkeen takaa-ajajina ja aina
on noustu tappelemaan pisteistä. Ja siitä asiasta joukkue ansaitsee ison
kiitoksen. Maalivahtitilanne on myös hienolla mallilla Jennin ja Inkan toimesta.
Pelien suhteen vedetään happea tammikuun alkuun, mutta
treenit jatkuu.
Musiikkivalintana... tää oli kova juttu joskus -80 luvun alussa/ Michael Jackson : Thriller
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti