sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kissapetojen kanssa painittiin tasuri



Sunnuntaille oli siinä mielessä hyvät lähtökohdat, että C-tytöillä ei ollut omia pelejä ja Pohjosen Jenni tuli sieltä apuihin. Näin pelin jälkeen tajuaa hiljalleen kuinka arvokkaaksi avuksi Jenni tuli.

1jakso: Alkoi pikkusen mollivoittoisesti, kun Ilves tuuletti verkkoja jo ajassa 1:11. Ja kun lisä osuma napsahti vielä ajassa 5:51. Ei me siihen asti oltu mitenkään heikosti pelattu, mutta kaverilla oli tehot kohdillaan. 
0-2 osuman jälkeen onnetar käänsi selkänsä Ilvekselle ja pääsimme omalla maalilla peliin mukaan. Onneksi saimme vielä tehtyäkin maalin ja pääsimme tasoihin Suskin osumalla ajassa 8:03. 
Kun pelistä ei ollut tilanteita puuttunut tähänkään asti, niin oli meidän vuoro päästää Ilves eteen omalla maalilla. Ja tauolle 2-3 tappiolla.

2jakso: Saatiin sellainen alku kun haluttiinkin: Noora tasoitti 16 minuutilla Lotan syötöstä (pöytäkirjassa Nanne maalintekijänä). Ja heti perään Ella viimeisteli Annan syötöstä. 
Ilves tuli kuitenkin nopeasti tasoihin ja hetki mentiin ilman tilastomerkintöjä. 
21:01 ajassa Suski siirsi meidät 5-4 johtoon. Ja Ilveksen aikalisän jälkeen oli sellainen hulina meidän alueella että oksat pois. Tuon myllytyksen keskellä pääsimme kuitenkin Ellan viimeisteltyä 6-4 johtoon. 
Ei ihan vielä riittänyt tuokaan, vaan Ilves painoi kahdella pikamaalillaan ottelun tasoihin 29 minuutilla.

Kyllä joukkueen esitys tänään oli hyvä. Ja kun vielä maanantaina murehdittiin maalivahtitilannetta, alkoi palikat selkeytyä tiistaina, kun Jenni P. asteli joukkueen treeneihin maaliin. Pistejahtia jatketaan ensi sunnuntaina Toijalassa KylVen vieraina.


Musiikkivalinta: Sister Sin : Fight Song

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti