Sairastupaa
saatiin tyhjennettyä sen verran, että Raisioon lähti jo kaksi vaihtopelaajaakin.
RaiFu on ollut yksi vaikeimmista vastustajista joukkueemme taipaleella
B-tyttöjen kakkosessa, viimeisten kahden vuoden aikana. Yleensä otteluista on meille
jäänyt sellainen kitkerä maku suuhun. Tänään tuohon lähdettiin hakemaan
muutosta. Ja se myös saatiin aikaiseksi.
1.jakso:
Alussa kaikki vanhat pelot heräävät henkiin, kun meinaamme jäädä jyrän alle.
RaiFu vie ensimmäistä kymppiä ja meidän pelaamisemme on aika takkuista. Onneksi
viileä merituuli sitten alkoi herättää myös meidän joukkuettamme, ja pääsimme
otteluun sisään. 20 minuutilla Anna pelaa Hansun laidasta läpi ja 0-1 johto
näkee päivänvalon. 8 minuuttia myöhemmin sama parivaljakko juonii toiselta
laidalta ja Ella viimeistelee Hansun syötöstä 0-2 lukemat. Muutama
lisäpaikkakin aukesi ensimmäisellä jaksolla ja lähimpänä kävi Anna, joka hassutteli
ensin pari puolustajaa ja pääsi 16 alueelta kokeilemaan, mutta tällä kertaa
RaiFun maalivahti veti pidemmän korren.
2.jakso:
Jakson alku oli meiltä hyvää, mutta, sitten ote menetettiin RaiFulle. Ja peli
alkoi uhkaavasti pyöriä meidän alueella. Kunnes 61 minuutilla Hansu viimeisteli
toisen osumansa. 67 minuutilla oli Ella läpiajossa, mutta RaiFun maalivahti
torjui hyvällä vastaantulollaan, onneksi Hansu seurasi tilanteen hyvin ja
laukoi karoista 0-4 lukemat. Joukkueen maali-iloittelun päätti Anna 72
minuutilla laukoessa Lillin sivurajan maaliin.
Jakson
lopulla sattui ikävä työtapaturma, kun RaiFu kavensi 80 minuutilla
loppulukemiksi 1-5.
Meiltä hyvä
matsi ja ensimmäinen kerta kun Raisiosta lähdettiin ilman minkäänlaista
jossittelua ja minun kiukuttelua. Paljon saatiin onnistumisia jokaisella kentän
osa-alueella. Ja vaikka maalintekijät ja syöttäjät muistetaan mainita, niin
kyllä meille on keskikentän keskustaan viimeinkin löytynyt toimivat vaihtoehdot,
Karoliinan, Oonan ja Lotan mukana. Paljon sillä alueella on tuskailtu Suskin
loukkaantumisen jälkeen, mutta kolme viimeistä ottelu, se on alkanut toimia.
Onneksi.
Musiikkivalinta on hip hopin ja Countryn yhdistelmää / Cowboy Troy : I play chicken with a train
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti