maanantai 9. syyskuuta 2013

PaiHa teki elämästä vaikeaa



Ensi alkuun voisi todeta, että Paimioon on aina mukava tulla. Joskus me ollaan otettu täällä turpaan, joskus väännetty tasuria ja tänään saatiin vielä voitto. Pelit ovat olleet joka kerta tasaisia vääntöjä, ei tämän päivänen tehnyt siitä poikkeusta millään tavalla. Ja kyllä Pasi ja kumppanit ottavat meidät aina hyvin vastaan. Ja sitten itse otteluun…

1.jakso: Ei ihan onnistuttu alun ”shokkihoidossa”. Ja sen jälkeen PaiHa tulikin melkoisella vauhdilla. Suurimpana piikkinä meidän lihassa oli Meira Armanto, joka taisi olla ekaan varttiin kolmesti meidän linjasta läpi. Onneksi sen verran saatiin häirintää aikaiseksi, että kudit jäivät vähän piippuun ja kertaalleen Janika pelasti pälkähästä. Ja sitten taisi tulla ottelun isoin ryöstö ja Ella läpi Hennan syötöstä ja 0-1 näki päivänvalon 21 minuutilla. Ja kun Hansu vielä pisti pilkulta sisään 29 minuutilla alkoi ns. tuska helpottaa. Helppoa ei kuitenkaan pelaaminen ollut. PaiHa prässäsi ylhäältä ja meidän pelin avaaminen oli vaikeaa, eikä puolustaminenkaan ihan kuosissaan ollut.

2.jakso: Yritettiin muuttaa omaa pelaamistamme vähän helpommaksi, ei kuitenkaan pitkiksi juoksupalloiksi. Ei oikein onnistuttu. Paiha vei peliä ja me oltiin aika pahasti pulassa. 51 minuutilla kuitenkin saimme ottelun ainoan kulmatilanteemme ja jälkitilanteesta Hansu niittasi tilanteeksi 0-3. Taisi siinä vähän hyvää oloakin tulla puseroon ja PaiHa kavensi 1-3 lukemiksi ajassa 55min. Eikä lukemat kauaa näissä pysyneet, kun PaiHa oli jo maalin päässä. Nyt alkoi olla aika kovasti tuskaa meidän pelissä. Samassa ajassa teimme varmasti ottelun kannalta aika ison ratkaisun ja Karoliina alkoi Meiralle päällystakiksi. Ja tämän homman Karo vei esimerkillisesti maaliin. Ja kun vielä loppuun Anna sai palkinnon raatamiselleen ja vei meidät jälleen kahden maalin karkumatkalle Hansun syötöstä. Alkoi omatkin verenpaineeni jälleen tasaantua.

En tiedä, tosi vaikea matsi. PaiHa oli hyvä ja me hetkittäin aika pahasti purjeessa. Muutama pelaaja joutui tänään tosi ison kuorman alle ja varmasti jaloissa painaa. Paljon meidän pitää vielä pystyä parantamaan. Se että tänään oltiin muutamissa paikoissa vastustajaa terävämpiä, toi meille kolme pistettä, mutta ottelu olisi voinut päättyä ihan kumminpäin tahansa. 

Musiikkivalintana hupparimusiikkia / Run DMC : My Adidas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti