sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Äijänsuolla pisteet jakoon



Tehtiin toinen reissu Rauman Äijänsuolle parin viikon sisään. Aika mielenkiintoiset lähtökohdat saatiin otteluun, kun Linda lähti pelaamaan uransa ensimmäistä ottelua maalivahdin tontilla. Tämän takia pelijärjestelmääkin mietittiin vähän enemmän puolustuksen kautta.

1.jakso: Peli lähti käyntiin yllättävänkin hyvin ja joukkueen puolustuspelaaminen oli hyvällä tasolla, verrattuna muutamaan aikaisempaan peliin. Ja tämän kautta otetta alettiin saamaan kentällä myös hyökkäyspelaamiseen. Ja muutama oikein maukas paikka saatiinkin rakenneltua. Maaleja näistä ei kuitenkaan saatu, mutta kun FC Raumakin pidettiin pois maalipaikoilta, niin tauolle poistuttiin 0-0 lukemissa.

2. jakso: Todella loistava alku ja ote meillä. 43 minuutilla Karoliina tarjoili Hansulle joka vei 1v1 tilanteessa vastustajaa ja siirsi meidät 0-1 johtoon. Muutaman minuutin draivi pysyi hyvänä, mutta sitten liika hyökkäysinto alkoi sotkea joukkuepelaamista. Ja FC Rauman komennossa mentiin sitten seuraava vartti. Sydämen pientä rytmihäiriötä aiheuttivat mm. yksi FC Rauman yläputkiveto, sekä pari pahaenteistä murtautumista. Lopulta 61 minuutilla kotijoukkue kampesi tasoihin. Tasoituksen jälkeen kenttätapahtumatkin tasoittuivat. Tosin molemmilla taisi olla pari hyvää paikkaa niitata lisäosuma, mutta kun niistä ei kumpikaan onnistunut, jaettiin pisteet Äijänsuon stadionilla.

Aika vaiherikas ottelu, jossa tapahtumia molempiin suuntiin. Meiltä pääsääntöisesti hyvää puolustuspelaamista ja hyökkäyspelaaminen, silloin kun maltettiin lähteä lyhyemmillä syötöillä rakentaen, oli hyvää. Paljon oli hyvää tämän päivän ottelussa. Ja kolmen ottelun vierasrundin saldona voitto, tasuri ja tappio.

Musiikkivalintaan pieni kilpailu mukaan. Se joukkueemme pelaaja, joka ensimmäisenä kertoo mitkä kappaleet (kaikki) seuraavasta potpurista löytyy (oikeassa järjestyksessä) saa ilmaisen ruotsin risteilyn: Hemma Beast : Potpuri    ...hetkittäin melkoista Frank Zappa tyyliä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti