Sunnuntaina auringon hellimälle liinalammen kentälle saapui
vieraita Turusta. ÅIFK oli liikkeellä pienellä ryhmällä ja tarkoituksenamme
olikin lähteä pitämään ottelussa tempoa yllä.
1.jakso:
Ottelun alussa pieniä hankaluuksia saada syöttöjä kohdalleen, mutta kyllä ne
sieltä alkoivat sitten ajan kanssa napsahtelemaan oikeisiin osoitteisiin. Paine
saatiin pidettyä hienosti hyökkäys alueella, mutta ÅIFK puolusti kuitenkin
hyvin maalin lähellä, emmekä saaneet paikkoja ihan parhaille sektoreille.
17
minuutilla Hansu kuitenkin viimeisteli ilmasta Ellan antaman kulman ja joukkue
siirtyi tapahtumiin nähden vähintäänkin ansaittuun johtoon.
Lisämaalia
odoteltiin 37 minuutille, jolloin Nanne pelasi Ellan linjasta läpi, eikä Ella
jättänyt maalivahdille vaihtoehtoja.
2.jakso:
Puhuimme tauolla ottelun ”tappamisesta” ja nopeasta maalista. Se myös saatiin
hienon syöttökombinaation päätteeksi, kun Anna, Ella ja Hansu pelasivat Lotan
vetopaikalle. Ja heti perään Lotta oli pelaamassa maalipaikan Ellalle, joka pussitti
päivän toisen osumansa.
4-0 osuman
jälkeen ote hieman herpaantui ja ÅIFK pääsi muutamiin todella teräviin
vastaiskuihin. Näissä tilanteissa onneksi joukkueen puolustus oli hyvin mukana
ja etenkin Karppa teki muutaman aika huikean suorituksen topparin tontilla. Ja
viimeisenä lukkona sitten oli Janika. Ottelun loppulukemat sai kunnian
viimeistellä Hansu Vilman syötöstä. Maali oli hieno esimerkki siitä, mitä
tarkoittaa murtava syöttö linjan taakse.
Hyvä ja
tasapainoinen suoritus joukkueelta. Ja tänään pelaamiseen tuli sellaista hyvää
rentoutta ja sen kautta onnistumisia. Ja jokainen pelaaja hoiti tonttinsa ja
roolinsa kentällä hyvin. Sunnuntain esitykseen pitää olla tyytyväinen.
Jaa niin se
on sitten ”jahtikausikin” alkanut ja naapurin sedät lähteneet haaskalle…
Musiikkivalinta tulee Turusta/ Kilpi : Pahalle et käännä selkää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti