Sunnuntain vastustaja tuli Turusta. Ja kevät kierroksella
saatiin aika kylmää kyytiä Turun suunnalla ja tänään oli tarkoitus kääntää
asetelmia… ei onnistuttu, mutta kyllä meillä oli kentällä enemmän vastustajia
kuin TPS:llä pelaajia.
1.jakso:
Tasaista ja hyvää vääntöä. Meillä ehkä paremmat paikat alussa ja ihan ansaittu
1-0 johto kuudennella minuutilla Hansun jalasta. Ja sitten alkoi tapahtua. TPS
tuli tasoihin pilkulla…ihan ansaittu pilkku ei siinä mitään käsi virhe ja sillä
selvä. Pilkkua edelsi vapari mikä annettiin aika köykäisin perustein ottelun
muihin tapahtumiin nähden. Ja tuosta vaparista sitten se käsivirhekin tuli.
Hetki tasoituksesta ja meiltä heikohkoa oman pän pelaamista ja TPS 1-2 johtoon.
TPS:n kolmas
maali olikin sitten paitsio… tai siis eihän se sitä ollut, kun ei sitä
liputettu. Ja nyt tuntui että oltiin sillassa. Ensimmäinen jakso siis 1-3. En
tiedä vastasiko pelitapahtumia, mutta ei sillä mun mielipiteellä mitään
merkitystä ole.
2.jakso:
Päästiin maalinpäähän 11 minuutin pelin jälkeen, kun Ella laittoi Nannen kulman
sisään. Ja heti perään pieni merkkausvirhe ja TPS jälleen kahden maalin
karkumatkalla. Jakson loppu paineltiin meidän viedessä peliä. ja 14 minuuttia
ennen loppua Hansu laukoi vaparin sisään. Ja takaa-ajo sai lisää virtaa. Taas
oltiin maalinpäässä ja tasuria haettiin tosissaan. Ei onnistuttu ja vielä
lisäajalla TPS laukoi pilkun toistamiseen sisään.
Mitäs vielä:
Tulos harmittaa, enemmän oli tarjolla ja kyllä kolmella maalilla pitäisi pystyä
pisteitä ottaan. Pari pahaa oman pään virhettä kaksi pilkkua (pilkuissa ei
mitään epäselvää) ja yksi vastustajan paitsiomaali. Kyllä siinä ihan
riittävästi on yhdelle päivälle. Niin ja kaksi pelaajaa sairastuvalle on varmasti ihan tarpeeksi.
Ja sitten
vielä tämä… on ihan käsittämätöntä kuinka kaikki tämän yhden vesselin pelit meidän
osalta menee just näin. Meidän pelaajat tietää kyllä ketä tarkoitan… käytiin
kopissa läpi.
Pelaajat tietää kenelle musiikkivalinta on omistettu
Pelaajat tietää kenelle musiikkivalinta on omistettu
Mainittakoon, että ensimmäisellä puoliskolla TPS:n valmennusjohto totesi, että 'JanPa:han pelaa hyvin, noin meidänkin pitäisi pelata'.
VastaaPoistaNiin, että oikeilla jäljillä ollaan...