sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kotiläksyt tuli tehtyä



Ottelut jatkuivat sunnuntaina FCU/Koittoa vastaan. Kevätkierrokselta oli muistissa tuskainen ottelu, jossa FCU oli viedä koko potin. Kotiläksyjä tehtiin ja vielä menomatkalla katsoimme Juhan kanssa läpi kevään matsin (tähän oli hyvin aikaa johtuen bussin pienistä teknisistä ongelmista) ja etsimme paikkoja joihin iskeä. Ilmeisesti tässä edes jollain tapaa onnistuttiin.

1.jakso: Kolmisen minuuttia takana ja Suski vapautti Hansun maalintekoon. Maalin jälkeen emme onneksi lähteneet leijumaan, vaan pidimme tempoa yllä. Ja 12 minuutilla Ella pääsi viimeistelemään Annan hyvästä passista. Hyviä tilanteita saatiin luotua ja mikä hienointa tällä kertaa FCU pidettiin pois maalipaikoilta. Jakson 25 minuutilla Hansu jatkoi maalintekoa Ellan syötöstä. Jakson lopulle tuli lyhyt vähän sekavampi hetki ja helpotkin syötöt tuntuivat muuttuvan vaikeiksi.

2.jakso: Tarkoituksena lähteä tappamaan ottelu ja tässä myös onnistuttiin. Kolmannella minuutilla Ella viimeisteli vuorostaan Hansun syötöstä. Ja 60 minuutilla tipahti myös Annan harteilta iso painolasti, kun hän lisäsi JanPan johdon 0-5 lukemiin Suskin syötöstä. Tämän jälkeen oli tarkoitus rauhoittaa ottelua ja pitää palloa mahdollisimman paljon itsellämme. Ihan hyvin siinä onnistuttiin, mutta pari kertaa lähdettiin turhan pieneen neppailuun ja FCU pääsi pariin otteeseen hyville maalintekopaikoille, mutta niillä hetkillä Janika oli viimeisenä lukkona ja mukaan mahtui pari huippu koppiakin. Viimeisellä kympillä sitten taas alkoi tapahtua. Ensin Hansu täydensi hatullisen Annan tarjoilusta ja heti perään Anna teki toisen osumansa Lillin syötöstä ja vielä loppulukemat viimeisteli Hansu hennan syötöstä.

Ihan erilaisissa tunnelmissa tuli lähdettyä tällä kertaa Ulvilasta kotimatkalle, kuin keväällä. Pelaajilta hyvä suoritus. Ja kyllä nyt ollaan saatu helpotusta tuohon maalintekoon, joka keväällä oli niin tukkoista että välillä oikein pahaa teki.
Tämän päivän ottelun tuomareita on kehuttava... aina ei kannata olla ihan niin tosissaan, joskus selviää paljon paremmin kun on pilkettä silmäkulmassa, kuten tämän päivän kolmikolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti