Kevät
kierros lähenee loppuaan ja joukkueen pelit menevät vaihtelevalla
menestyksellä. Pelin taso heittelee ottelun sisällä valtavia määriä ja
tasaisuus suorituksesta puuttuu.
1 jakso:
Alku näytti tosi hyvältä, peli tuntui kulkevan ja näyttikin jo siltä, että
tänään tulee onnistumisia. Ekan kympin aikana kaikki kuitenkin muuttui, liike
loppui ja vastustaja otti hallinnan itselleen. Samalla etäisyydet alkoivat
venyä ja FCU/Koitto otti kentän keskustan haltuun. Alkoi olla todella tuskaista
pelaamista ja sorruimme siinä sitten siihen pitkien kaaripallojen heittelyyn ja
juoksutimme kärjet sippiin. Onneksi jakso kuitenkin loppui ja oma maali saatiin
pidettyä puhtaana.
Oli pienen
muistituokion aika…
2 jakso:
Ryhtiliikettä havaittavissa ja ote saatiin takaisin, meidän hallinnan keskeltä
FCU/Koitto kuitenkin iski terävällä vastaiskulla ja Ksenia Koulik iski
kotijoukkueen 1-0 johtoon jakson 8 minuutilla. Me emme kuitenkaan lopettaneet
taistelua sarjapisteistä ja lukuisten ”paitsiovihellysten” jälkeen Ella tasoitti Suskin syötöstä jakson 22
minuutilla. Paine saatiin pidettyä tasoituksen jälkeen kotijoukkueen maalilla,
mutta viimeistelyssä on edelleen sitä alkukauden tuskaa. Ja aivan lopussa
kotijoukkue olikin varastaa kaikki pisteet itselleen, kun heidän puskunsa osui
maalin tolppaan.
Hyvä toinen
jakso pelasti paljon tässä ottelussa. Ensimmäisestä ei hirveästi jälkipolville
jäänyt kerrottavaa. Hyvää on tällä hetkellä se, että maalipaikkoja saadaan
luotua. Vielä kun saadaan paketti pysymään läpi ottelun kasassa, niin eiköhän
niitä pisteitä sieltä ala kertyä.
Musiikkivalintana / Raaka-aine : Tielle pimeään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti