sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kevät päättyi kotivoittoon



B-tyttöjen kakkosen kevätkierros päättyi JanPan osalta kotiotteluun TPV:tä vastaa. TPV on siitä mukava vastustaja, että pelaajilta löytyy aina latausta näihin otteluihin. Ei tarvita mitään ylimääräisiä rituaaleja ja herätyskokouksia. Eli vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja peleissä on sitä hienoa tunnetta jota yleensä löytyy vain paikallismatseista. Ja nyt alkaa Liinalammen nurmikin olla hyvässä pelikunnossa…ja yleisö löytänyt itsensä areenan lehtereille.

1.jakso: Jatkettiin sillä peliryhmityksellä, jolla eilen pelattiin toinen jakso. Haluttiin lisää hyökkäysvoimaa ja sitä myös saatiin. Heti alussa hyviä nousuja ja haastoja TPV:n alueelle. Ja neljännellä minuutilla sitten palkinto. Ella ja Suski pelasivat hyvän kolmiopelin keskialueella ja sen jälkeen Ella antoi murtavan syötön puolustuslinjan selustaan Annalle joka viimeisteli läpiajon päätteeksi 1-0. Peli pysyi hyvin hallussa ja paikkoja saatiin hyvällä tahdilla. Ainoastaan pieni epäonni ja ehkä se kuukauden maalin metsästäminen söivät tehoja. 27 minuutilla Hepa jatkoi Nannen antaman kulman Suskille joka siirsi JanPan 2-0 johtoon. Ja toiselle jaksolle siirryttiin näistä lukemista.

2.jakso: TPV tuli terävämmin toiselle puoliskolle kuin ensimmäiselle. Ja kai kuuma ilmakin vähän alkoi painaa meidän vähillä vaihtareilla olleen ryhmän jaloissa. Ja TPV kavensi jakson 8. minuutilla meidän pienestä uinahduksesta. Tämän jälkeen saimme otteen takaisin ja lyötyä painetta aika hyvin vasemmalta laidalta. Viimein Lotan nousut palkittiin ja aika vapauttava maali syntyi ottelun 59 minuutilla. Oikeastaan tuon maalin jälkeen saimme keskialueen hyvin hanskaamme ja TPV:n hyökkäykset saatiin poikki jo keskikolmanneksella.

Hyvä kevätkierroksen päätös, muuten vaikealle alkukaudelle. Oli hienoa nähdä, että joukkue oli ensimmäisestä vihellyksestä lähtien hyvin pelissä mukana. Joukkue pelasi hienon matsin ja antoi (näillä näkymin) hyvän läksiäislahjan Hepalle ja Sallalle (saattaa olla, että tytöt pääsevät vielä syksyn ekaan peliin mukaan). Joukkueelle oli tärkeä saada tämä voitto, palauttaa hieman itseluottamusta ja päästä hyvin mielin tauolle, lepuuttamaan itseään. Kahden viikon päästä palataan tauolta ja silloin naulataan syksyn tavoitteet.

Toivottavasti joukkue lähtee syksyn otteluihin musiikkivalinnan asenteella / Bryan Adams : We're Gonna Win

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kun on vaikeaa…



Kevät rundin viimeinen vierasmatsi on nyt sitten taputeltu. Ja vähän liiankin tutulla kaavalla. Oikeastaan nyt on hyvät neuvot tarpeen.

1.jakso: Nyt oltiin pahasti pihalla. Hidasta ja yli varovaista. PiPS vei peliä miten tahtoi ja meille jäi pelkästään statistin rooli kentällä. Joku voisi sanoa, että oltiin vähän hitaalla jalalla liikenteessä, itse väittäisin että oltiin huonosti valmistautuneita ja keskittyminen jossain ihan muussa kuin itse pelissä.
PiPS teki ensimmäisen maalinsa meidän keskialueen neppailun päätteeksi. Toinen maali sitten tuli kulman jälkimainigeista ja meidän suopealla avustuksella.
Surkea ensimmäinen jakso.

2.jakso: Kaveri oli saanut kaksi eteen meidän lahjatavarapuotista. Ja nyt oli sitten takaa-ajon aika. Ja joukkue oli toisella jaksolla ihan erinäköinen kuin ensimmäisellä. Tilanteita saatiin jo lähelle hyökkäysmaalia. Lopulta se kavennuskin tuli kun Suski kauhoi karat verkkoon Nannen antaman vapaapotkun jälkeen. Vielä meillä oli 4-6 paikkaa tasoittaa ottelu, mutta eipä riittänyt tänäänkään. Ja PiPS nappasi avausvoittonsa Bt-II divarissa.

Enpä sitten tiedä mistä johtuu, että joukkue alisuorittaa tällä hetkellä. Turha tässä on pelaajia syyttää, sillä totuushan on myös se, että valmennus on epäonnistunut täydellisesti tehtävissään joukkueen kanssa. Taso riittäisi varmasti paljon parempaan, mutta valmennus ei saa ulosmitattua joukkueesta sitä parasta osaamista.

Musiikkivalinnassa Ismo Alangon luotsaama lyhytikäinen orkesteri / Iskelmätaivas : Elää olen saanut

torstai 27. kesäkuuta 2013

Hyvä toinen jakso toi pisteen



Kevät kierros lähenee loppuaan ja joukkueen pelit menevät vaihtelevalla menestyksellä. Pelin taso heittelee ottelun sisällä valtavia määriä ja tasaisuus suorituksesta puuttuu.

1 jakso: Alku näytti tosi hyvältä, peli tuntui kulkevan ja näyttikin jo siltä, että tänään tulee onnistumisia. Ekan kympin aikana kaikki kuitenkin muuttui, liike loppui ja vastustaja otti hallinnan itselleen. Samalla etäisyydet alkoivat venyä ja FCU/Koitto otti kentän keskustan haltuun. Alkoi olla todella tuskaista pelaamista ja sorruimme siinä sitten siihen pitkien kaaripallojen heittelyyn ja juoksutimme kärjet sippiin. Onneksi jakso kuitenkin loppui ja oma maali saatiin pidettyä puhtaana.
Oli pienen muistituokion aika…

2 jakso: Ryhtiliikettä havaittavissa ja ote saatiin takaisin, meidän hallinnan keskeltä FCU/Koitto kuitenkin iski terävällä vastaiskulla ja Ksenia Koulik iski kotijoukkueen 1-0 johtoon jakson 8 minuutilla. Me emme kuitenkaan lopettaneet taistelua sarjapisteistä ja lukuisten ”paitsiovihellysten” jälkeen  Ella tasoitti Suskin syötöstä jakson 22 minuutilla. Paine saatiin pidettyä tasoituksen jälkeen kotijoukkueen maalilla, mutta viimeistelyssä on edelleen sitä alkukauden tuskaa. Ja aivan lopussa kotijoukkue olikin varastaa kaikki pisteet itselleen, kun heidän puskunsa osui maalin tolppaan.

Hyvä toinen jakso pelasti paljon tässä ottelussa. Ensimmäisestä ei hirveästi jälkipolville jäänyt kerrottavaa. Hyvää on tällä hetkellä se, että maalipaikkoja saadaan luotua. Vielä kun saadaan paketti pysymään läpi ottelun kasassa, niin eiköhän niitä pisteitä sieltä ala kertyä.

 Musiikkivalintana / Raaka-aine : Tielle pimeään

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kylmää vettä jne…



Sunnuntain jälkeen ei kyllä hirveästi hymyilytä. Oikeastaan kaikki mitä kentällä tehtiin, oli enemmän tai vähemmän näennäistä. Kaikki kunnia kuitenkin RaiFulle voitosta, tulosta pitää kunnioittaa ja kai me sitä saatiin mitä tilattiinkin.

Ensimmäinen jakso. todella vaikeata, syötöt löysivät useammin vastustajan, kuin oman pelaajan, kaksinkamppailut hävittiin, tai oikeastaan niihin ei edes menty. Kaverin maali oli kyllä komea kulma, mutta kyllähän me pelattiin se tilanne todella löysästi.
Omat paikat sitten vastaavasti hosuttiin minne sattuu.

Toiselle jaksolle piti sitten terävöittää pelaamista, prässiä nopeammin ja ylempää. Siitäkin huolimatta RaiFu paukutti vaparista jääneen irtopallon verkkoon, heti jakson alkuun, meidän tyytyessä vain seuraamaan katseella vierestä. Oikeastaan jakson lopulla saimme vähän ottelusta otetta ja Ella pääsikin kaventamaan hyvällä vedolla 1-2 lukemat. Nämä jäivät myös loppulukemiksi.

Kyllä me nyt sukelletaan kunnolla ja tästä ottelusta jäi kyllä vahvasti p…n maku suuhun. Pelillisesti ei onnistuttu oikeastaan missään.
Kai meillä sitten on ollut treeneissä liian hauskaa. Nyt on sitten ryhtiliikkeen tekeminen edessä, ja se alkaa keskiviikkona liinalammen pururadalla.

Musiikkivalinta teeman mukaan : Turn The Page