Lauantaina
18.5 joukkue kohtasi Parolan pallokentällä FC Rauman ja K-F:n yhteisjoukkueen.
Ottelussa myös Anna ja Ella tekivät paluun JanPan pelipaitaan.
I.jakso:
Alku hieman hapuilevaa molemmilta joukkueilta, ja ehkä pienoista FC:n
hallintaa. Mutta niin ne ottelut vain kääntyvät ja ehkä vähän harmittomassa
tilanteessa Ella vei paineen kovaa loppuun asti ja FC:n maalivahdilla ja
puolustajalla kävi pieni kommunikaatio ongelma. Ja Ella pääsi pöllyttämään
verkkoja heti 12.minuutilla. Teki hyvää koko joukkueelle saada maali tuohon
vaiheeseen, sillä maalinteko ei ole meille mitään herkkua ollut. Samalla ote
siirtyi hieman enemmän meille. Tosin jakson lopulla Raumattaret sekä Porittaret
saivat taas otteen pelistä. Ja 32 minuutilla tasoitus napsahtikin. Tuossa
maalissa taasen me hieman avitimme.
II.jakso.
Alkua lukuun ottamatta pelillisesti veimme ja saimme luotua hyviä
maalipaikkoja. Osan pelasti kaverin maalivahti, osa meni niukasti ohi. Yhtään
ei saatu maaliin. Tärkeää kuitenkin oli se, että nyt saimme luotua
maalipaikkoja. Ja etenkin se, että hyökkäyspäähän alkaa löytyä sopivia
vaihtoehtoja. Ja taas jakson loppupuolella FC piristyi. Pari vähän pahempaa
paikkaa joukkue loi oikealta laidalta, mutta ne puolustus selvitti ihan
mukavasti. Ja neljä minuuttia ennen loppua sattui pieni ylipelaaminen omalla 16
alueella ja vastustaja kiitteli. 1-2 ja aika harmittavalla tavalla. Lopun FC
varjeli omaa maaliaan ja vei pisteet.
Vähän
lopputulos jäi harmittamaan, etenkin kun toisella jaksolla joukkue pelasi
kauden tähän mennessä parasta peliään. Nyt ei siitä palkintoa tullut, mutta
uskon, että kauden aikana joukkueen työnteko alkaa kantaa hedelmää.
Annan ja
Ellan paluu joukkueeseen oli juuri sitä mitä joukkue kaipasi. Kaksi taitavaa ja
kovalla asenteella varustettua pelaajaa toivat jengiin ihan uutta ryhtiä.
Musiikkivalinta... Uriah Heep: Hard Way to Learn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti