torstai 10. tammikuuta 2013

Vuosi 2013 alkoi voitolla



Nyt on sitten kinkut syöty, uudenvuoden kinkerit juhlittu ja arki koittanut. Saatiin siihen ennen sunnuntaita kahdet treenit alle, toiset aika heikot… uudenvuodenpäivänä, sekä toiset, joissa joukkue sai hieman oppia pallottoman pelaajan liikkumisesta sekä pelinopeudesta. Kiitokset Lammin suuntaan.

Sunnuntaina oli hieman tarkoituksena selkeyttää omaa puolustuspelaamista, tosin ensimmäisessä vaihdossa se meinas hieman kostautua, mutta Janika hoiti tuon tilanteen. Muutamia avauksia käytiin läpi ottelupalaverissa ja ensimmäinen maali tuli yhdestä tuollaisesta, kun Vilma viimeisteli Janikan avauksesta.  Toinen maali oli sitten Karoliinan käsialaa, kun hän pelasi vastustajan puolustajan ulos 1v1 tilanteessa ja viimeisteli varmasti, syötön maaliin tarjoili Jossu. Ja reilu minuutti edellisestä iski Vilma nopeasta vastahyökkäyksestä lukemat 3-0 Sallan syötöstä pelikellon näyttäessä aikaa 8:29.
Ensimmäisen jakson viimeisellä vitosella joukkueella oli useampi hyvä paikka tehdä lisää maaleja, mutta paikkoja ei saatu käytettyä hyödyksi.

Toiselle jaksolle LeKi tuli terävämmin kuin ensimmäiselle ja teki meidän pelaamisesta hetkittäin vaikeaa. Vaikka Tilanteita saatiin rakennettua, sai Leki pidettyä meidät pois pahimmista maalipaikoista. Toisaalta taas itsekin sorruimme pieneen näpertelyyn ja sekin söi tehoja.
Ajassa 24:24 Suski sitten onnistui hienon hyökkäyksen päätteeksi Oonan syötöstä viemaan JanPan 4-0 johtoon.
Leki kavensi vielä ajassa 27:21 Miimi Kinnarin viimeistellessä Venla Turkkisen syötöstä. Nämä jäivät myös loppulukemiksi.

Meidän pelissä oli paljon hyviä juttuja. Nyt uskallettiin lähteä rohkeasti haastamaan 1v1 tilanteissa ja niistä saimme myös kaksi maalia aikaiseksi. Myös avaukset alkoivat lähteä sovitulla tavalla ja nyt ei ollut kiirettä luopua pallosta.
Sunnuntain esitykseen on pakko olla tyytyväinen, useammalle pelaajalle saatiin tärkeitä onnistumisia ja Karoliina ja Oonakin saivat pistetilinsä JanPan paidassa avattua.

Kokoonpano: Janika, Oona, Henna, Mirka, Jossu, Noora, Suski, Karo, Salla, Nanne,Karoliina & Vilma
Tehot: Vilma 2+0, Karoliina 1+0, Suski 1+0, Janika 0+1, Jossu 0+1, Salla 0+1 & Oona 0+1 / LeKi Miimi Kinnari 1+0 & Venla Turkkinen 0+1

Menköön musiikkivalinta sitten vaikka vähän tämmöistä barokki/folk henkistä / Blackmore's Night :  Home Again

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti