sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Vaiherikas tasuri



Lauantaina tuli sitten vierailtua ensimmäisen kerran Lempäälässä futsalin tai jalkapallon parissa. Joskus aikoinani olen kyllä käynyt siinä viileämmässä hallissa naapurissa pelaamassa jotain alasarjakiekkoa, mutta se siitä. Ja kyllä se täytyy ainakin myöntää, että Lempäälässä on hienot puitteet urheilulle ihan pienen alueen sisällä.

Ottelu alkoi osaltamme loistavasti, 1:43 kellossa ja peli meille 0-2. Ensimmäisessä maalissa Suski pelasi kulman Elisalle, joka laukoi 0-1. Ja melkein heti perään mielestäni ottelun hienoin maali. Henna leikkaa laidasta keskelle, käyttää pallon nopeasti laidassa Mirkalla ja viimeistelee vapaasta tilasta meille 0-2. Sen jälkeenkin meillä kulki ihan hyvin, mutta maalintekopaikoilla ruvettiin siirtämään vastuuta. Ja kun ottelua ei saatu niitattua nollaan kolmeen, menetimme ottelun hallinnan ja Loiske tuli meidän vähän oudoista virheistä ensin tasoihin ja sitten painoi vielä kaiken hyvän päälle ohi ennen jakson loppua. Ja ensimmäisen jakson jälkeen taululla oli lukemat 3-2.

Mitäs tauolla… harmitti kuin pientä oravaa. Hyvä johto hukattu, paketti sekaisin ja kai siinä jäi kaikki järkevä sanomatta.

Toiselle jaksolle saatiin vielä otetta alkuun itsellemme, mutta meidän perisyntimme ja Loiskeen uhrautuva puolustaminen eivät vaan antaneet mahdollisuutta maalintekoon. Ja Loiske iski sitten viidennellä minuutilla lukemiksi 4-2. Ja ihan meidän omaa hölmöyttämme. Tämä osuma myös herätti joukkueen ja kavennus päästiin iskemään käytännössä heti seuraavasta tilanteesta, kun Noora viimeisteli Vilman kulmasta. Tämän jälkeen ote saatiin meille ja reilun kahden minuutin kuluttua Vilma viimeisteli Mirkan syötöstä lukemat neljään neljään. Maalin jälkeen meillä oli pari hyvää paikkaa, mutta Ella Laakso Loiskeen maalissa otti muutaman tosi tärkeän kopin. Ja välillä vähän lukuakin, mutta sisu ei häneltä ainakaan tuntunut loppuvan. Samoin toisessa maalissa Janika joutui vielä venymään muutamaan haamuun ja kiittelemään lisäksi tolppia, jotta loppulukemiksi saatiin kirjattua 4-4.

Tämä oli varmasti sellainen ottelu, josta molempien joukkueiden valmennukselle jäi jossiteltavaa. Esimerkiksi meille sellaisista asioista, että jos me oltais käytetty edes yksi niistä paikoista kun johdimme 0-2 tai kun pääsimme 4-4 tilanteeseen. Ja Loiskeelle vastaavasti jäi jossiteltavaa niistä tolpista. Mutta kuitenkin varmaan pelitilanteisiin nähden ihan oikeuden mukainen lopputulos. Enkä mä ainakaan voi kiistää sitäkään tosiasiaa, etteikö peli olisi ollut yleisölle viihdyttävää. Valmentajat ei varmaan ihan joka hetki nauttineet (kummassakaan joukkueessa).
Totta kai se mua ja varmasti meidän pelaajiakin harmittaa se kahden maalin johdon menettäminen, mutta kyllä mä vastaavasti olen joukkueesta ylpeä, kun se palasi kahden maalin takaa vielä taistelemaan voitosta. 
Tuomareista voidaan aina olla montaakin mieltä, mutta esimerkiksi lauantaina viheltänyt Juha Herajärvi veti ottelun hienosti läpi, tänään saatiin pelata vähän ronskimmin, mutta linja oli molemmille joukkueille sama. Eli jokaista pientä hippaa ei vihelletty, vaan peli pysyi käynnissä ja saatiin hieno tunteikas tapahtuma. Ääntäkin Loiskeen kotiareenalta löytyi mukavasti.

Oikeastaan lauantaina näimme taas senkin, että Futsal on nopeiden tapahtumien peli ja paljon asioita ehtii tapahtua lyhyessä ajassa. Ja se on yksi sellainen piirre tässä lajissa, josta olen oppinut pitämään tämän talven aikana. 

Kokoonpano: Janika, Karo, Mirka, Elisa, Henna, Noora, Jossu, Suski, Salla & Vilma
Tehot: Vilma 1+1, Mirka 0+2, Elisa 1+0, Henna 1+0, Noora 1+0,Suski 0+1 / Loiske  Miia Rajala 2+0, Emmi Kervinen 1+0, Armi Hoppu 1+0, Tiia Saviahde 0+1, Noora Raja 0+1,Marietta Veijalainen 0+1

Musiikkivalintoina on ollut nyt vähän kaikenlaista renkutusta HipHopista lähes iskelmään. Mennään nyt sitten vähän vanhempaan osastoon. Yksi hienoimmista live yhtyeistä joita olen tässä vuosien varrella nähnyt: Lynyrd Skynyrd / Simple Man

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti