Futsal kausi
on saatu nyt puoleen väliin. Pelillisesti on mennyt hetkittäin hienosti,
toisinaan ollaan harhailtu jossain hämärän rajamailla. Tuloksellisesti varmaan
ihan oikealla paikalla tällä hetkellä me keikumme (3-1-3), ottaen lähtökohdat
huomioon.
Jos oli
alkuun meidän pelaamisemme ihan hukassa, on tuota saatu korjattua aika
paljonkin. Siltikin meidän pelaamisemme on vielä tälläkin hetkellä ihan liian
yksipuolista, tässä syyttävä sormi osoittaa aika vahvasti sinne penkin taakse.
Ei ole haettu riittävästi ratkaisumalleja erilaisiin tilanteisiin. Tulee ihan
liikaa sellaisia tilanteita joissa ei oikein tiedetä mitä tehdä. Tosin kyllä
hyökkäyspäässä pitäisi myös luovuuttakin löytyä.
Pallollista
pelaamista ja sen tasoa on saatu nostettua ylöspäin, mutta vastaavasti
puolustuspelaamisen (koko joukkueen) kanssa on alkanut ilmetä ongelmia.
Yksilötasolla
futsal on toiminut hyvänä treeninä, sillä aikaa ja tilaa on vähemmän kuin mihin
on totuttu. Nopeutta pelaamiseen on tullut lisää mikä on pelkästään hyvä asia.
Se että
lähdimme sarjaan mukaan on ollut lopulta hyvä päätös. Vastustusta oli alkuun
jonkun verran pelaajien puolelta, enkä itsekään tunnustautunut miksikään isoksi
lajin ystäväksi ennen kauden alkua. Nyt on toinen ääni kellossa. Kyllähän
pelaajat nauttivat aina kun pelataan pisteistä ja numero selässä, ja onhan se
tuonut omaankin tekemiseeni lisää virtaa.
Joukkue
keikkuu sarjataulukossa puolessa välissä ja toisella kierroksella tarkoituksena
on vähintäänkin sementoida paikka sijoilla 3-4. Ja jos peli rupeaa oikein kulkemaan,
ei paremmatkaan sijoitukset ole mahdottomia, se vaan tarvitsee sitten muilta
sopivan määrän ristiinpelaamisia ja pistemenetyksiä.
Musiikivalinta: Herrasmiesliiga / Ei Pahalla Mut Tahallaan 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti