sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lopun kiri ei riittänyt



Sunnuntaina joukkue kohtasi yhden sarjan kärkijoukkueista, kun PJK saapui vieraaksi. Voitolla olisi noustu PJK:n ohi ja pysytty mukana kärkitaistossa, nyt kävi kuitenkin niin, että PJK oli omissa paikoissaan tehokkaampi ja vei täyden potin ja kärki otti meistä pienen kaulan.

Ensimmäisellä jaksolla alku oli melko tasaista, tosin ei ihan terävimmillämme taidettu olla. Ja PJK saikin otteluun haluamansa tempon päälle. Vaikka meidän tarkoituksenamme olikin iskeä nopea prässi jo ylhäältä, ei tuota saatu toteutettua, vaan PJK sai rauhassa avata peliään ja suorastaan kävellä meidän alueellemme. Ja hyökkäys alueella PJK oli hyvä ja liikkuva joukkue.
Ja pallollisena emme malttaneet hakea paikkaa ja rakentaa rauhassa, vaan puskimme liiaksi päin vastustajan puolustusta. Muutamia hyviä paikkoja saimme kuitenkin aikaiseksi, mutta maalinteko oli vaikeata.
Ja tasan ajassa 12:00 iski PJK ottelun 0-1 lukemiin.

Ja heti toisen jakson alkuun PJK iski jo 0-2 johdon itselleen. noin kuusi minuuttia mentiin aika paljon PJK:n mukaan, ennen kuin joukkue alkoi taistella pisteistä. Ja kymmenennellä minuutilla alkoi tapahtua. Ensin ajassa 9:19 Henna kavensi Suskin syötöstä 1-2. Heti perään 9:30 PJK karkasi meidän karkeasta virheestä 1-3 johtoon. Ja ajassa 10:04 Vilma antoi meille vielä toivoa viimeisteltyään Karoliinan syötöstä 2-3.
Lopussa haimme vielä tasoitusta, mutta tällä kertaa ei kiri vaan riittänyt, vaan PJK iski ajassa 14:26 loppulukemiksi 2-4.

Tietyissä asioissa olimme tänään heikkoja. Ja etenkin omanpäänpelaamisen kanssa oli ongelmia. Pelaajia merkattiin vähän näennäisesti ja aika usein vielä väärältä puolelta. Ja kun vartioitava pelaaja vielä jätettiin ja lähdettiin juoksemaan pallon perässä käytti PJK nämä paikat surutta hyväkseen. Taisi tehdä kolme maalia tällaisista ja yhden selkeästä ylivoimahyökkäyksestä. Eli puolustuspelaamisessa on vielä ihan perhanasti parannettavaa.
Hyvää oli taas se lopun kiri, mutta kun se ei riitä, että paikkoja ruvetaan hakemaan vasta ottelun viimeisellä kympillä. Miksi sitä liikettä ja pallottoman pelaajan liikettä ei löydy ottelun alusta lähtien. Siihen arvoitukseen yritetään keksiä ratkaisu ennen ensisunnuntain TPV ottelua.

Kokoonpano: Janika, Karo, Mirka, Elisa, Henna, Noora, Oona, Suski, Salla, Karoliina & Vilma
Tehot: Henna 1+0, Vilma 1+0, Suski 0+1 & Karoliina 0+1 / PJK: Jenna Niemi 2+0, Essi Koiranen 1+1, Heta Riihimäki 1+1 & Salla Setälä 0+2


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti