maanantai 28. tammikuuta 2013

TPV makseli kalavelkojaan



Meidän osaltamme sunnuntainen TPV ottelu käynnisti jälkimmäisen puoliskon Futsal-sarjasta. Vaikka ennen ottelua joukkue vaikutti hyvin valmistautuneelta, vei TPV tällä kertaa täyden potin mennessään.

Ottelun alkuun saatiin taas hyvä lähtö. Ja ajassa 1:10 Vilma viimeisteli 1-0 osuman Janikan syötöstä. Johto-osuman jälkeen saatiin vielä pari-kolme hyvää paikkaa ennen jakson puoliväliä, mutta kylmäpäisyys ja sellainen terävyys viimeistelyssä kyllä leimasi pelaajiamme sunnuntaina. Eikä palloa siis saatu toimitettua maaliin. TPV tuli kokoajan paremmin peliin mukaan ja saikin tasoituksen ajassa 10:26, Saana Kuusipalon maalatessa Jenna Lehtosen syötöstä. Nämä olivat myös ensimmäisen jakson päätöslukemat.

Toinen jakso oli kahden tasaisen joukkueen vääntämistä. Mitään hienouksia kentällä ei nähty. TPV puolusti hyvin ja vei meidän pelaajilta peli-iloa pois. Meillä taas ei itsellä maltti riittänyt pyörittää peliä syöttelemällä, vaan juoksimme suoraapäätä TPV:n asettamaan miinaan. Ja niinhän siinä lopulta kävi että TPV iski ajassa 26:03 Mari Salon maalilla, syötön tarjoili Miia Forsbacka. Ja kun omat paikat hosuttiin, niin TPV kiitteli ja kaiken hyvän päälle vielä meidän omalla maalilla. Loppulukemat 1-4 herkutteli Saana Kuusipalo päivän toisella osumallaan.

Se oli sitten sellainen ottelu. TPV makseli velkojaan ja vuoroveto heidän kanssaan jatkuu. TPV oli tehnyt läksynsä paremmin ja otti täyden pistepotin. En sitten tiedä pitäisikö seuraavaan kotiotteluun lähteä aikaisemmin ja kiertää vaikka Lempäälän kautta kun tuntuu noi kotimatsit olevan niin vaikeita. Aika huono saldohan meillä kotona on. 1-0-3.

Musiikkivalinta: Extreme / More Than Words

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Puolimatkan krouvissa



Futsal kausi on saatu nyt puoleen väliin. Pelillisesti on mennyt hetkittäin hienosti, toisinaan ollaan harhailtu jossain hämärän rajamailla. Tuloksellisesti varmaan ihan oikealla paikalla tällä hetkellä me keikumme (3-1-3), ottaen lähtökohdat huomioon.
Jos oli alkuun meidän pelaamisemme ihan hukassa, on tuota saatu korjattua aika paljonkin. Siltikin meidän pelaamisemme on vielä tälläkin hetkellä ihan liian yksipuolista, tässä syyttävä sormi osoittaa aika vahvasti sinne penkin taakse. Ei ole haettu riittävästi ratkaisumalleja erilaisiin tilanteisiin. Tulee ihan liikaa sellaisia tilanteita joissa ei oikein tiedetä mitä tehdä. Tosin kyllä hyökkäyspäässä pitäisi myös luovuuttakin löytyä.
Pallollista pelaamista ja sen tasoa on saatu nostettua ylöspäin, mutta vastaavasti puolustuspelaamisen (koko joukkueen) kanssa on alkanut ilmetä ongelmia.
Yksilötasolla futsal on toiminut hyvänä treeninä, sillä aikaa ja tilaa on vähemmän kuin mihin on totuttu. Nopeutta pelaamiseen on tullut lisää mikä on pelkästään hyvä asia.

Se että lähdimme sarjaan mukaan on ollut lopulta hyvä päätös. Vastustusta oli alkuun jonkun verran pelaajien puolelta, enkä itsekään tunnustautunut miksikään isoksi lajin ystäväksi ennen kauden alkua. Nyt on toinen ääni kellossa. Kyllähän pelaajat nauttivat aina kun pelataan pisteistä ja numero selässä, ja onhan se tuonut omaankin tekemiseeni lisää virtaa.

Joukkue keikkuu sarjataulukossa puolessa välissä ja toisella kierroksella tarkoituksena on vähintäänkin sementoida paikka sijoilla 3-4. Ja jos peli rupeaa oikein kulkemaan, ei paremmatkaan sijoitukset ole mahdottomia, se vaan tarvitsee sitten muilta sopivan määrän ristiinpelaamisia ja pistemenetyksiä.

Lopun kiri ei riittänyt



Sunnuntaina joukkue kohtasi yhden sarjan kärkijoukkueista, kun PJK saapui vieraaksi. Voitolla olisi noustu PJK:n ohi ja pysytty mukana kärkitaistossa, nyt kävi kuitenkin niin, että PJK oli omissa paikoissaan tehokkaampi ja vei täyden potin ja kärki otti meistä pienen kaulan.

Ensimmäisellä jaksolla alku oli melko tasaista, tosin ei ihan terävimmillämme taidettu olla. Ja PJK saikin otteluun haluamansa tempon päälle. Vaikka meidän tarkoituksenamme olikin iskeä nopea prässi jo ylhäältä, ei tuota saatu toteutettua, vaan PJK sai rauhassa avata peliään ja suorastaan kävellä meidän alueellemme. Ja hyökkäys alueella PJK oli hyvä ja liikkuva joukkue.
Ja pallollisena emme malttaneet hakea paikkaa ja rakentaa rauhassa, vaan puskimme liiaksi päin vastustajan puolustusta. Muutamia hyviä paikkoja saimme kuitenkin aikaiseksi, mutta maalinteko oli vaikeata.
Ja tasan ajassa 12:00 iski PJK ottelun 0-1 lukemiin.

Ja heti toisen jakson alkuun PJK iski jo 0-2 johdon itselleen. noin kuusi minuuttia mentiin aika paljon PJK:n mukaan, ennen kuin joukkue alkoi taistella pisteistä. Ja kymmenennellä minuutilla alkoi tapahtua. Ensin ajassa 9:19 Henna kavensi Suskin syötöstä 1-2. Heti perään 9:30 PJK karkasi meidän karkeasta virheestä 1-3 johtoon. Ja ajassa 10:04 Vilma antoi meille vielä toivoa viimeisteltyään Karoliinan syötöstä 2-3.
Lopussa haimme vielä tasoitusta, mutta tällä kertaa ei kiri vaan riittänyt, vaan PJK iski ajassa 14:26 loppulukemiksi 2-4.

Tietyissä asioissa olimme tänään heikkoja. Ja etenkin omanpäänpelaamisen kanssa oli ongelmia. Pelaajia merkattiin vähän näennäisesti ja aika usein vielä väärältä puolelta. Ja kun vartioitava pelaaja vielä jätettiin ja lähdettiin juoksemaan pallon perässä käytti PJK nämä paikat surutta hyväkseen. Taisi tehdä kolme maalia tällaisista ja yhden selkeästä ylivoimahyökkäyksestä. Eli puolustuspelaamisessa on vielä ihan perhanasti parannettavaa.
Hyvää oli taas se lopun kiri, mutta kun se ei riitä, että paikkoja ruvetaan hakemaan vasta ottelun viimeisellä kympillä. Miksi sitä liikettä ja pallottoman pelaajan liikettä ei löydy ottelun alusta lähtien. Siihen arvoitukseen yritetään keksiä ratkaisu ennen ensisunnuntain TPV ottelua.

Kokoonpano: Janika, Karo, Mirka, Elisa, Henna, Noora, Oona, Suski, Salla, Karoliina & Vilma
Tehot: Henna 1+0, Vilma 1+0, Suski 0+1 & Karoliina 0+1 / PJK: Jenna Niemi 2+0, Essi Koiranen 1+1, Heta Riihimäki 1+1 & Salla Setälä 0+2


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Vaiherikas tasuri



Lauantaina tuli sitten vierailtua ensimmäisen kerran Lempäälässä futsalin tai jalkapallon parissa. Joskus aikoinani olen kyllä käynyt siinä viileämmässä hallissa naapurissa pelaamassa jotain alasarjakiekkoa, mutta se siitä. Ja kyllä se täytyy ainakin myöntää, että Lempäälässä on hienot puitteet urheilulle ihan pienen alueen sisällä.

Ottelu alkoi osaltamme loistavasti, 1:43 kellossa ja peli meille 0-2. Ensimmäisessä maalissa Suski pelasi kulman Elisalle, joka laukoi 0-1. Ja melkein heti perään mielestäni ottelun hienoin maali. Henna leikkaa laidasta keskelle, käyttää pallon nopeasti laidassa Mirkalla ja viimeistelee vapaasta tilasta meille 0-2. Sen jälkeenkin meillä kulki ihan hyvin, mutta maalintekopaikoilla ruvettiin siirtämään vastuuta. Ja kun ottelua ei saatu niitattua nollaan kolmeen, menetimme ottelun hallinnan ja Loiske tuli meidän vähän oudoista virheistä ensin tasoihin ja sitten painoi vielä kaiken hyvän päälle ohi ennen jakson loppua. Ja ensimmäisen jakson jälkeen taululla oli lukemat 3-2.

Mitäs tauolla… harmitti kuin pientä oravaa. Hyvä johto hukattu, paketti sekaisin ja kai siinä jäi kaikki järkevä sanomatta.

Toiselle jaksolle saatiin vielä otetta alkuun itsellemme, mutta meidän perisyntimme ja Loiskeen uhrautuva puolustaminen eivät vaan antaneet mahdollisuutta maalintekoon. Ja Loiske iski sitten viidennellä minuutilla lukemiksi 4-2. Ja ihan meidän omaa hölmöyttämme. Tämä osuma myös herätti joukkueen ja kavennus päästiin iskemään käytännössä heti seuraavasta tilanteesta, kun Noora viimeisteli Vilman kulmasta. Tämän jälkeen ote saatiin meille ja reilun kahden minuutin kuluttua Vilma viimeisteli Mirkan syötöstä lukemat neljään neljään. Maalin jälkeen meillä oli pari hyvää paikkaa, mutta Ella Laakso Loiskeen maalissa otti muutaman tosi tärkeän kopin. Ja välillä vähän lukuakin, mutta sisu ei häneltä ainakaan tuntunut loppuvan. Samoin toisessa maalissa Janika joutui vielä venymään muutamaan haamuun ja kiittelemään lisäksi tolppia, jotta loppulukemiksi saatiin kirjattua 4-4.

Tämä oli varmasti sellainen ottelu, josta molempien joukkueiden valmennukselle jäi jossiteltavaa. Esimerkiksi meille sellaisista asioista, että jos me oltais käytetty edes yksi niistä paikoista kun johdimme 0-2 tai kun pääsimme 4-4 tilanteeseen. Ja Loiskeelle vastaavasti jäi jossiteltavaa niistä tolpista. Mutta kuitenkin varmaan pelitilanteisiin nähden ihan oikeuden mukainen lopputulos. Enkä mä ainakaan voi kiistää sitäkään tosiasiaa, etteikö peli olisi ollut yleisölle viihdyttävää. Valmentajat ei varmaan ihan joka hetki nauttineet (kummassakaan joukkueessa).
Totta kai se mua ja varmasti meidän pelaajiakin harmittaa se kahden maalin johdon menettäminen, mutta kyllä mä vastaavasti olen joukkueesta ylpeä, kun se palasi kahden maalin takaa vielä taistelemaan voitosta. 
Tuomareista voidaan aina olla montaakin mieltä, mutta esimerkiksi lauantaina viheltänyt Juha Herajärvi veti ottelun hienosti läpi, tänään saatiin pelata vähän ronskimmin, mutta linja oli molemmille joukkueille sama. Eli jokaista pientä hippaa ei vihelletty, vaan peli pysyi käynnissä ja saatiin hieno tunteikas tapahtuma. Ääntäkin Loiskeen kotiareenalta löytyi mukavasti.

Oikeastaan lauantaina näimme taas senkin, että Futsal on nopeiden tapahtumien peli ja paljon asioita ehtii tapahtua lyhyessä ajassa. Ja se on yksi sellainen piirre tässä lajissa, josta olen oppinut pitämään tämän talven aikana. 

Kokoonpano: Janika, Karo, Mirka, Elisa, Henna, Noora, Jossu, Suski, Salla & Vilma
Tehot: Vilma 1+1, Mirka 0+2, Elisa 1+0, Henna 1+0, Noora 1+0,Suski 0+1 / Loiske  Miia Rajala 2+0, Emmi Kervinen 1+0, Armi Hoppu 1+0, Tiia Saviahde 0+1, Noora Raja 0+1,Marietta Veijalainen 0+1

Musiikkivalintoina on ollut nyt vähän kaikenlaista renkutusta HipHopista lähes iskelmään. Mennään nyt sitten vähän vanhempaan osastoon. Yksi hienoimmista live yhtyeistä joita olen tässä vuosien varrella nähnyt: Lynyrd Skynyrd / Simple Man

torstai 10. tammikuuta 2013

Vuosi 2013 alkoi voitolla



Nyt on sitten kinkut syöty, uudenvuoden kinkerit juhlittu ja arki koittanut. Saatiin siihen ennen sunnuntaita kahdet treenit alle, toiset aika heikot… uudenvuodenpäivänä, sekä toiset, joissa joukkue sai hieman oppia pallottoman pelaajan liikkumisesta sekä pelinopeudesta. Kiitokset Lammin suuntaan.

Sunnuntaina oli hieman tarkoituksena selkeyttää omaa puolustuspelaamista, tosin ensimmäisessä vaihdossa se meinas hieman kostautua, mutta Janika hoiti tuon tilanteen. Muutamia avauksia käytiin läpi ottelupalaverissa ja ensimmäinen maali tuli yhdestä tuollaisesta, kun Vilma viimeisteli Janikan avauksesta.  Toinen maali oli sitten Karoliinan käsialaa, kun hän pelasi vastustajan puolustajan ulos 1v1 tilanteessa ja viimeisteli varmasti, syötön maaliin tarjoili Jossu. Ja reilu minuutti edellisestä iski Vilma nopeasta vastahyökkäyksestä lukemat 3-0 Sallan syötöstä pelikellon näyttäessä aikaa 8:29.
Ensimmäisen jakson viimeisellä vitosella joukkueella oli useampi hyvä paikka tehdä lisää maaleja, mutta paikkoja ei saatu käytettyä hyödyksi.

Toiselle jaksolle LeKi tuli terävämmin kuin ensimmäiselle ja teki meidän pelaamisesta hetkittäin vaikeaa. Vaikka Tilanteita saatiin rakennettua, sai Leki pidettyä meidät pois pahimmista maalipaikoista. Toisaalta taas itsekin sorruimme pieneen näpertelyyn ja sekin söi tehoja.
Ajassa 24:24 Suski sitten onnistui hienon hyökkäyksen päätteeksi Oonan syötöstä viemaan JanPan 4-0 johtoon.
Leki kavensi vielä ajassa 27:21 Miimi Kinnarin viimeistellessä Venla Turkkisen syötöstä. Nämä jäivät myös loppulukemiksi.

Meidän pelissä oli paljon hyviä juttuja. Nyt uskallettiin lähteä rohkeasti haastamaan 1v1 tilanteissa ja niistä saimme myös kaksi maalia aikaiseksi. Myös avaukset alkoivat lähteä sovitulla tavalla ja nyt ei ollut kiirettä luopua pallosta.
Sunnuntain esitykseen on pakko olla tyytyväinen, useammalle pelaajalle saatiin tärkeitä onnistumisia ja Karoliina ja Oonakin saivat pistetilinsä JanPan paidassa avattua.

Kokoonpano: Janika, Oona, Henna, Mirka, Jossu, Noora, Suski, Karo, Salla, Nanne,Karoliina & Vilma
Tehot: Vilma 2+0, Karoliina 1+0, Suski 1+0, Janika 0+1, Jossu 0+1, Salla 0+1 & Oona 0+1 / LeKi Miimi Kinnari 1+0 & Venla Turkkinen 0+1

Menköön musiikkivalinta sitten vaikka vähän tämmöistä barokki/folk henkistä / Blackmore's Night :  Home Again