tiistai 10. joulukuuta 2013

Koti trillereille jatkoa



Tämän vuoden puolella meidän viimeinen kotimatsi pelattiin Loisketta vastaan. Tiistai-iltaan tarjoiltiin melkoinen nitro-ottelu.

1.jakso: Tosi vaikeata, ei oikein lähtenyt liikkeelle niin kuin toivottiin. Syötöt vähän karkaili minne sattui ja hurjia pallon menetyksiä läpi jakson. Että kyllä me vähän tuuliajolla oltiin ensimmäiset 15 minuuttia. Onneksi sentään Jenni P. oli ajan hermolla ja piti meidät pinnalla… aika kova työnäyte -00 syntyneeltä veskarilta. Ja se maali mikä ensimmäisellä jaksolla meni, ei Jenni sille mitään voinut. Ja kun mukaan mahtui tukku sellaisia game savereita, ei kentän näkyvimmästä pelaajasta ollut epäilystäkään.

2.jakso: Nyt oikeasti yritettiin saada joukkue hereille. Ja oli se tekeminenkin paremmalla tasolla. Mutta jonkun verran vielä meni hetkittäin turhan pieneksi. Nyt sentään päästiin kokeilemaan vastustajankin veskarin hereillä oloa. Ja jos oli ensimmäinen jakso Loiskeen, alkoi toinen kääntyä meille. Ja onneksi jätettiin se aikalisä sinne parille viimeiselle minuutille. Ja ajassa 28:53 Anna pääsi tälläämään pelin tasoihin Ellan syötöstä. Maalia edelsi aika kova painostus jakso. Maalin jälkeen meillä oli vielä pari hyvää paikkaa, mutta lisäosumia ei enää ottelussa nähty.

Ollaan me ainakin jännittäviä otteluita tarjottu kotiyleisölle. Ja hienoa venymiskykyä joukkue on esittänyt kolmessa viimeisessä ottelussa. Kaikissa niistä olemme olleet ensimmäisen jakson jälkeen takaa-ajajina ja aina on noustu tappelemaan pisteistä. Ja siitä asiasta joukkue ansaitsee ison kiitoksen. Maalivahtitilanne on myös hienolla mallilla Jennin ja Inkan toimesta.

Pelien suhteen vedetään happea tammikuun alkuun, mutta treenit jatkuu.


Musiikkivalintana... tää oli kova juttu joskus -80 luvun alussa/ Michael Jackson : Thriller

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Hyvä toinen jakso toi pisteet



Sunnuntaina piipahdettiin Toijalan monitoimihallilla KylVen vieraina. Pieniä kokoonpano muutoksia oli tullut edelliseen Ilves otteluun. Yhtenä mm. Inkan maaliin tulo.

1.jakso: Totuuden nimissä on sanottava, että en kyllä odottanut noin kovaa ja nälkäisenä tulevaa kotijoukkuetta. KylVe teki kaikkensa, että sai tuntemaan meidän olomme epämukavaksi. Prässi pallolliseen tuli kovaa ja ylhäältä, pallottomat pelaajat oli tiukassa vartioinnissa ja hyökkäykset lähtivät terävästi. Eli kyllä me hetkittäin oltiin nesteessä ja Inkan torjuntojen varassa. Ja ensimmäisen jakson tapahtumien perusteella KylVe lähti tauolle täysin ansaitussa 1-0 johdossa.

2.jakso: Tauolla pieniä muutoksia koostumuksiin ja yritettiin saada pelaajia ja peliä rauhoitettua. Ja muistutettiin vielä siitä, että syöttösuuntia on muitakin kuin ylöspäin. Oikeastaan siinä oli kaikki mistä tauolla puhuttiin. Jotain tehtiin oikein, kun jakson alusta lähtien saimme luotua tilanteita. Ja 16:53 Jenni toi meidät peliin mukaan, uransa ensimmäisellä JanPa maalilla, Suskin syötöstä. 19:31 Karoliina viimeisteli Annan antaman kulman maalin edestä ja heti perään Jenni ja Suski olivat uudestaan pahanteossa. Seuraavat kaksi maalia kirjattiin Ellan nimiin ja molemmissa syöttäjänä Anna. Ja vielä ottelun viimeisellä minuutilla Anna kruunasi hienon iltansa tehden maalin Oonan syötöstä. 

Nyt oli kyllä niin kaksijakoinen ottelu, ettei heti tule mieleen. Jos oli eka jakso vaikeaa puurtamista, oli toinen jakso meiltä hyvää pelaamista ja saimme peliä myös järkevästi auki ja puolustajatkin lähtivät tukemaan hyökkäyksiä. Se ekan jakson hosuminen jäi onneksi tauolle.

Se mistä pitää olla iloinen, on se että olemme saaneet syksyn aikana joukkueeseen mukaan Jessin ja Jennin. Molemmat pelaajat ovat iso lisä joukkueeseen ja tulevat varmasti auttamaan joukkuetta paljon.


Musiikkivalinta: Francine: I'm on fire

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kissapetojen kanssa painittiin tasuri



Sunnuntaille oli siinä mielessä hyvät lähtökohdat, että C-tytöillä ei ollut omia pelejä ja Pohjosen Jenni tuli sieltä apuihin. Näin pelin jälkeen tajuaa hiljalleen kuinka arvokkaaksi avuksi Jenni tuli.

1jakso: Alkoi pikkusen mollivoittoisesti, kun Ilves tuuletti verkkoja jo ajassa 1:11. Ja kun lisä osuma napsahti vielä ajassa 5:51. Ei me siihen asti oltu mitenkään heikosti pelattu, mutta kaverilla oli tehot kohdillaan. 
0-2 osuman jälkeen onnetar käänsi selkänsä Ilvekselle ja pääsimme omalla maalilla peliin mukaan. Onneksi saimme vielä tehtyäkin maalin ja pääsimme tasoihin Suskin osumalla ajassa 8:03. 
Kun pelistä ei ollut tilanteita puuttunut tähänkään asti, niin oli meidän vuoro päästää Ilves eteen omalla maalilla. Ja tauolle 2-3 tappiolla.

2jakso: Saatiin sellainen alku kun haluttiinkin: Noora tasoitti 16 minuutilla Lotan syötöstä (pöytäkirjassa Nanne maalintekijänä). Ja heti perään Ella viimeisteli Annan syötöstä. 
Ilves tuli kuitenkin nopeasti tasoihin ja hetki mentiin ilman tilastomerkintöjä. 
21:01 ajassa Suski siirsi meidät 5-4 johtoon. Ja Ilveksen aikalisän jälkeen oli sellainen hulina meidän alueella että oksat pois. Tuon myllytyksen keskellä pääsimme kuitenkin Ellan viimeisteltyä 6-4 johtoon. 
Ei ihan vielä riittänyt tuokaan, vaan Ilves painoi kahdella pikamaalillaan ottelun tasoihin 29 minuutilla.

Kyllä joukkueen esitys tänään oli hyvä. Ja kun vielä maanantaina murehdittiin maalivahtitilannetta, alkoi palikat selkeytyä tiistaina, kun Jenni P. asteli joukkueen treeneihin maaliin. Pistejahtia jatketaan ensi sunnuntaina Toijalassa KylVen vieraina.


Musiikkivalinta: Sister Sin : Fight Song

Y-Ilves repi JanPan



Futsal kausi räväytettiin käyntiin vierasmatsilla Y-ilvestä vastaan. Maalivahdin arvonnassa ennen ottelua voittoarvan nappasi Karoliina, joka sitten marssi reippaasti verkontilkkeeksi.

1:jakso : Alku näytti erittäin hyvältä. Ja näytti että oltaisiin valmiita hyvätasoiseen kamppailuun. Hyvästä draivista huolimatta Y-ilves paukutti 1-0 lukemat ajassa 4:26. Mekin kyllä pääsimme hyville apajille, mutta Y-Ilveksen maalissa Fanniina Passila teki lähentely yritykset kerta toisensa jälkeen turhiksi. Pari keertaa päästettiin kaveri vähän turhan helposti maalipaikoille ja näistä myös maalit tulikin. Ja Y-ilves tauolle 3-0 johdossa.

2:jakso : Ensimmäinen kuusi minuuttia oli meille oikein synkkä. Ja Y-ilves sitten karkasi 6-0 johtoon. Ja vaikka loppu 10 minuuttia oli kohtalaisen tasaista, ei ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä.

Tulostakin enemmän harmitti se, että ok ottelun maalissa pelanneen Karoliinan sormi murtui ensimmäisen jakson alussa.


Musiikkivalinnat jatkuu täysin linjattomana --> A.A.F : Smooth Criminal

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kausi 2013 paketissa



Nyt on aika palata hieman ajassa taaksepäin ja miettiä mennyttä kautta. Paljon on vettä virrannut Vanajassa siitä hetkestä, kun joukkue aloitti viime marraskuussa treenaamisen. Vaihtuvuutta joukkueeseen tuli sen verran että, Anna ja Ella olivat HJS:n mukana ja pari kolme lopettanutta pelaajaa. Saamapuolella meille tulivat Oona ja Karoliina LaVesta.

Kapealla ryhmällä lähdimme liikkeelle ja jonkun verran huolta aiheuttikin pelaajamäärä. Futsal-kausi meni enemmän tai vähemmän lajin saloja opetellessa. Ja trendi oli siinä suurin piirtein se, että hyvää ottelua seurasi huono matsi. Eikä sellaista tasaista suorittamista ollut talven aikana juuri lainkaan. Talvella kuitenkin, hieman alkoi valoa näkyä tunnelin päässä, kun Lotta vaihtoi puolentoista kauden jälkeen HJS:stä takaisin JanPaan.
Vaikka täydennystä joukkueeseen tulikin, silti sitä tosiseikkaa ei päässyt pakoon, että meiltä puuttui selkeä maalintekijä. Ja tämä näkyi, myös kevätkierroksella todella selvästi. Saimme luotua otteluissa riittävän määrän maalipaikkoja, mutta verkot eivät vaan alkaneet venyä vastustajien maalissa. Ja varmaan osittain tästä syystä alkoikin se pelipaikkalotto, joka entuudestaan sotki joukkueen pelaamista. Toisaalta kahta ottelua lukuun ottamatta joukkueen oma maali pysyi kiitettävästi puhtaana. Mutta ei se hirveästi lohduttanut, kun yhtä puhtaana pysyi vastustajienkin maalit.
Alku kesästä joukkue saikin iloisia uutisia, kun Anna ja Ella ilmoittivat palaavansa joukkueeseen. Se mikä oli varmaa, oli se, että joukkue tulee saamaan lisää tehoja hyökkäyspelaamiseen. Ja kyllä tytöt mukaan tulivat kreivin aikoihin, sillä kevään loukkaantumissuma alkoi samoihin aikoihin. Ja ilman heitä tämä homma olisi taputeltu kevätkierroksella.

Tauko oli sitten melko mielenkiintoista aikaa, sillä Hepa ja Salla olivat lähdössä vaihto-oppilaiksi rapakon taakse ja pelaajat muutenkin vähän kortilla. Meidän onneksi Linda teki kauden tauon jälkeen paluun joukkueen takalinjoille, sekä Hansu ilmoitti siirtyvänsä HJS:stä meille.

Syyskierroksen alkaessa, ainakin itselläni oli odotukset korkealla syksyn suhteen. Tosin osan niistä ammuin alas jo ensimmäisessä PJK-matsissa, peluuttamalla joukkuetta tyhmästi. Seuraava ottelu, joka kaatoi joukkueen niskaan kylmää vettä oli TPS ottelu. siinä oli itseltäni surkeaa koutsaamista yms.yms. ja KaaPo matsi sitten viimeistään vei meidän tavoitteemme tavoittamattomiin. Kaikissa noissa kolmessa ottelusta epäonnistuin valmentajana täydellisesti. Joukkueen pelaajia on niistä otteluista turhaa lähteä osoittelemaan.
Silti syyskierrokseen mahtui paljon hyviäkin asioita. Joukkueen pelaaminen joukkueena parani ja ei meidän otteluita ainakaan maalien osalta voi tylsiksi sanoa. Kymmenessä meidän syyskierroksen ottelussa tehtiin keskimäärin 5,5 maalia ottelua kohden (mukana omat ja vieraat). Ja kyllä syksyllä saimme nauttia oikeasti näyttävästä pallollisesta pelaamisesta ja tämän myötä myös hienoista maaleista.

Aika paljon me elimme kipurajoilla koko kauden. Pelaajia ei missään nimessä ollut liikaa… hyvä jos riittävästi kauden läpivientiin. Ja tuskinpa paljon helpommalla tulemme tulevaisuudessakaan pääsemään.

Paljon jäi itselleni parannettavaa ja mietittävää etten toistaisi samoja virheitä, joita tein tällä kaudella. Enkä ole missään tapauksessa tyytyväinen omaan suoritukseeni.

Pelaajille, Juhalle ja Tuijalle isot kiitokset menneestä kaudesta

Oli tarkoitus vältellä tätä musiikkivalintaa, mutta menköön nyt... Nickelback : When we stand together