sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Takaisin kirjoituspöydän ääreen



No niin. palaillaanpa sitten taas tämän blogin pariin. Hiljaiselohan joukkueelta päättyi marraskuun 15, kun joukkue asteli ensimmäisen kerran tänä talvena pullerihallille, vai pitäiskö sitä nyt sitten kutsua hienosti ”säästöpankkiareenaksi”. Taidan pysytellä vielä kuitenkin siinä Pullerihallissa, koska markkinavoimat eivät ole ihan vielä minua valtaansa saaneet, eikä sitä liiteriä oikein hyvällä tahdollakaan voi kutsua ”areenaksi”. No kuitenkin siellä me ensimmäisen kerran sitten kokoonnuimme ja aloitimme valmistautumisen tulevaan kesään.

Paljon syksyn aikana ehti tapahtua, Anna ja Ella siirtyivät rakkaan naapurimme HJS:n sini-valkoisiin haalareihin, Pihlan jalkapalloura päättyi käytännössä jo viikko juhannuksen jälkeen, kun polvesta meni käytännössä kaikki remonttiin ja Kaisa siirtyi ratsastuksen pariin. Kaikille heistä toivon hyvää jatkoa ja onnistumisia tulevissa haasteissa ja kaikki heistä ovat myös tervetulleita takaisin joukkueeseemme, jos vain jossain vaiheessa siltä alkaa tuntua. Eli joukkueemme ovet toimivat vieläkin kahteen suuntaan.
Emme me kuitenkaan pelkkiä menetyksiä ole kokeneet, sillä uusina pelaajina rinkiin ovat tulleet Oona ja Karoliina. Heidän mukanaan tuli mukavasti uutta tuulahdusta joukkueeseen. Toivottavasti lisää uusia kasvoja joukkueeseen vielä ilmestyisi.

Joo ajattelimme sitten osallistua Futsalin piirinsarjaan tänä talvena. Ajatuksena saada jotain järjellistäkin tekemistä ja vaihtelua treenien lisäksi. Minkäänlaista kokemustahan meillä ei kyseisestä lajista ollut aikaisemmin, mutta ainahan sitä on mahdollista oppia jotain. Ensikosketus lajin saloihin ei ainakaan mitään riemunkiljahduksia saanut aikaan, kun JanPan naiset riepottelivat meitä tiistaina 20.11.2012. No eipä siinä sitten mitään muuta kun avoimin mielin tältä pohjalta kohti uusia haasteita ja sunnuntaita 25.11.2012. Kerran syksyllä salissa käyneinä ensimmäiseen sarjapeliin täysin uuden lajin parissa… vastassa yksi hienoimmista vastustajista joita ollaan kohdattu tässä viime vuosien aikana.

Koetetaan uudistaa näitä juttuja ja musiikkivalintoja vedetään ihan lonkalta, Heavyä tässä on kai ihan riittävästi laitettu viime ja edelliskaudella, ja nyt katsotaan mitä tuleman pitää. Niin ja näitä juttuja voi ihan vapaasti kommentoida, kaikki kommentit missä ei arvostella pelaajia ja muita yksityishenkilöitä julkaistaan kunhan ne on ensin tarkastettu. Itseäni ja kirjoituksia saa arvostella ja kommentoida ihan vapaasti. Enköhän mä kestä sen. Ja pyrin vielä vastaamaankin niihin.

Ensimmäinen musiikkivalinta tulee tässä, tai oikeastaan pari ensimmäistä valintaa tulee samasta formaatista.

1 kommentti:

  1. Vanha itämainen viisaus: Futsalia ei voi pelata kuten jalkapalloa mutta jalkapalloa voi pelata kuten futsalia...

    VastaaPoista