sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Matka vanhaan teollisuushalliin.



Futsal-kausi alkoi sitten TPV:n vieraana Raholan liikuntakeskuksessa. Jonkun verran yritin selvitellä kyseisen rakennuksen historiaa, mutta kun viihtyy huonosti paikoillaan (varmaan joku aikuisiän ADHD-juttu), eipä siitäkään mitään tullut. Etenkin kun on vielä tällainen tietotekniikan ihmelapsi… ei vaan jaksa. No joku harmaa muistikuva kuitenkin on jäänyt, että kyseessä olisi vanha makkaratehdas, ja varmaan sekin on lähempänä totuutta kuin että se yksi halli olisi areena.  Joka tapauksessa siellä Raholassa me olimme ja vastaan oli asettumassa viime kausien yksi hienoimmista vastustajista, eli TPV. Otteluista ei ole koskaan puuttunut tunnetta ja välillä on lähdetty jopa verbaaliakrobatian puolelle näissä ottelusepustuksissa ja kentän laidan tapahtumissa. No menneet ovat menneitä ja nykyään peistä taitetaan ainoastaan kentällä.

Pikkasen jännitti ottelun alussa, että mitähän tästäkin tulee. Mutta kun pelaajat ottivat tapahtumat kentällä haltuunsa, alkoi valmentajienkin paineet kentän laidalla helpottaa. Oli tärkeää saada muutamia hyviä onnistumisia ottelun alkuun, sillä sen jälkeen kaikki tuntui menevän hyvin eteenpäin. Vielä kun saimme käytettyä maalipaikkamme kohtalaisen hyvin poistuimme tauolle  0-4 johtolukemissa.

Toiselle jaksolle vaihdoimme Vilman verkontilkkeeksi, mutta eipä tuo pesti kestänyt ihan viittä minuuttia, kun joukkueen arvaamattomin pelaaja nappasi sitten suoran punaisen kortin. Mitähän sanktiota pelaajat Vilmalle mahtavat keksiä. Sarjaotteluista kuitenkin on edessä kahden pelin huili. Ja ei muuta kuin Nanne takaisin tilkkeeksi. TPV Kavensi siitä pilkusta jonka saivat. Me onnistuimme vastaavasti kahdesti toisella jaksolla ja loppunumeroiksi historian kirjoihin pistetään sitten 1-6.

Joukkueen kokoonpano TPV ottelussa: Nanne, Jossu, Karo, Noora, Elisa, Vilma, Suski.
Pisteille pääsivät: Vilma 2+1, Karo 2+0, Suski 1+1, Jossu 1+0 Elisa 0+1 /  TPV Linda Brand

Seuraava tarina sitten ensimmäisestä kotiottelusta Apasseja vastaan.

Musiikkivalinta tulee vielä siitä vain elämää tv-formaatista. Siinä oli aika positiivisia yllätyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti