Ottelun ennakkoasetelmat olivat aika selkeät. HJS lähtee
selkeänä ennakkosuosikkina ja me lähdimme jälleen kerran kiusaamaan isompaamme.
I.jakso: Oma
pelisuunnitelmamme toimi mielestäni ihan hyvin. Lähdimme tänään pelaamaan
puolustuksen kautta ja tylsyttämään vastustajan terävintä kärkeä. Ja ihan
mukavasti Vilma ja Jossu omat tehtävänsä hoitivatkin. Siinä mielessä oli
mukavaa nähdä, että Vilmasta löytyy jalkapalloilijana kokoajan uusia
ominaisuuksia. Oikeastaan ensimmäisellä jaksolla sattui ainoastaan pari pientä
nukahdusta ja toisen näistä paikoista HJS käytti hyväkseen. Siirtyen jakson 16
minuutilla 1-0 johtoon. Jakso oli meiltä puolustuspelillisesti hyvä.
II.jakso:
Jakson alkuun sattui ensin pieni pehmoisesti pelaaminen toisella minuutilla ja
HJS siirtyi 2-0 johtoon. Heti perään joku vesseli kävi tekemässä aiheettoman palohälytyksen
ja ottelu keskeytettiin useammaksi minuutiksi. Tuolla tauolla päätimme muuttaa
pelisysteemiämme ja lähteä hakemaan ensin kavennusta ja sen jälkeen mahdollista
tasoitusta. Toisin kävi, me avasimme omaa pelaamistamme ehkä hiukan liikaa ja
tuo tarjosi HJS:lle pari ristipistosyötön paikkaa ja molemmat he myös
hyödynsivät karaten 4-0 johtoon. Loppu ottelusta olikin sitten enemmän tai
vähemmän ajan pois pelaamista kellosta.
HJS ansaitsi
voittonsa ja sarjanousunsa. Siitä onnittelut heille.
Oikeastaan
tällä kertaa ei sitten sen kummempia. Meidän oma toimintamme jatkuu perjantaina
19.10. kun joukkue lähtee päättäjäisristeilylle Turku-Tukholma-Turku välille.
Sen jälkeen vedetään muutama viikko happea ja katsotaan koska harjoitukset
jatkuvat. Futsal-sarjan alkamisajankohta määrittelee sen koska palaamme
treenien pariin
Kausiraportin
kirjoittelen tulevalla viikolla, ennen risteilyä.
Musiikkitoiveena
laitetaan vaikkapatämä: Nickelback / When we stand together
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti