sunnuntai 19. elokuuta 2012

Meiltä ehjä 80 minuuttinen


Oikeastaan valmentajana oleminen on todella hienoa tällaisten otteluiden jälkeen. Nyt voidaan sanoa, että vaikeissa olosuhteissa hyvää vastustajaa vastaan joukkue vetäisi huikean suorituksen. Vaikeat olosuhteet tulivat ehkä pienoisesta sadekelistä ja liukkaasta kentästä, muuten Kaarina on hieno ja mukava paikka käydä pelaamassa tai muutenkin viettää vapaa-aikaa. Unohdin muuten pelin jälkeen ostaa ne kakkukahvit, mutta ensikerralla ostan ennen ja jälkeen pelin, oli kuulemma hyviä, Juha kehui. Vähän karkas tuo tarina.

Joukkue oli ilmeisesti päättänyt näyttää mulle, että kyllä me osataan pelatakin (juuret juontaa kauden aikaisempiin vaiheisiin) ja heti alkuvihellyksestä pelaajat näyttivät olevan paremmin pelissä sisällä kuin kotijoukkue KaaPo. Saimme luotua hyviä paikkoja heti jakson alkuun. Ja niissäkin tilanteissa joita KaaPo jakson alussa loi, osoitti myös puolustuslinjamme toimivuutensa, eikä Janikan maalissa tarvinnut venyä aivan mahdottomiin suorituksiin. Oikeastaan se hetki kun puolustajat näyttivät, että ei tässä ole mitään hätää, vapautti myös koko muun joukkueen suorittamisen. Ja omien sinivalkoisten taikalinssien läpi katsottuna olimme kentällä olevista joukkueista aktiivisempia ja halusimme kentällä enemmän. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa kentän keskustan voittaminen itsellemme.
Pelin hallinnasta jotain kertoo myös kulmapotkutilasto jonka veimme nimiimme ensimmäisellä sekä toisella jaksolla. Hyvistä meidän rakentamista paikoista huolimatta Kaapon maalissa pelannut Kamilla Härmälä oli yksi kotijoukkueen sankareista ja väläytteli huikeita koppeja ja ensimmäisen jakson jälkeen tauolle poistuttiin 0-0 lukemissa.

Toiselle jaksolle oikeastaan ainoa ohje oli, että meidän pelissä ei saa muuttua mikään…varmuuden vuoksi taisin toistaa sen kolmeen kertaan.
Ei siinä varmaan mikään muuttunutkaan, mutta KaaPon pelissä oli jakson alussa hieman enemmän tempoa ja aktiivisuutta kuin ekan lopulla. Ja tämä avasi heille muutaman vaarallisen tuntuisen hyökkäyksen, mutta nekin saimme hoidettua hyvin. Lisäksi KaaPon hyökkäysvoittoisempi tyyli avasi meille hyviä vastahyökkäyksiä. Ja kun Ella, Karo ja Vilma olivat muutamaan kertaan muistuttaneet myös meidän olemassa olosta, alkoi kenttätapahtumat siirtyä jälleen meidän haltuumme. Se että emme meinanneet saada palloa maaliin sitten millään, johtui edelleenkin suurelta osin kotijoukkueen huikeassa syysvireessä olleesta maalivahdista. Loppujen lopuksi Anna sai murrettua jo muurilta tuntuneen seinän Kaapon maalilta, jakson 28 minuutilla, syötön tuohon maaliin tarjoili tänään itsensä hyvään pelivireeseen piiskannut Jossu. Ja kuuden minuutin päästä loppulukemat 0-2 viimeisteli Essi laukomalla kulman maalivahdin käsien kautta maaliin.

Oikeastaan en ole kauhean hyvä kehumaan pelaajia nimeltä näissä jutuissa, enkä varmaan pelien jälkeen pukukopissakaan. Tiettyjen pelaajien nimet aika usein tarinoissa toistuvat, yleensä maalintekijöiden ja syöttäjien muodossa. Mutta kyllähän se totuus kuitenkin on se, että suurin osa meidänkin tekemistä maaleista on puolustajien ja keskikenttäpelaajien alustamia. Lisäksi Janika on pelannut maalissa hienon kauden.
Tänään pitää kehua koko joukkue, jopa minä taisin selvitä aika puhtailla papereilla, jos ei nyt niitä paria huonoa kevennykseksi tarkoitettua kommenttia ota huomioon. Eli kyllä meidän pelaajat vetäisivät hyvän 80 minuuttisen.
Ja pakko on kehua myös vastustajaakin, sillä KaaPo pelaa hyvää jalkapalloa. Ja mitä nyt muutamien KaaPo pelaajien kanssa olen kauden aikaisemmissa tapahtumissa, jutellut on heistä jäänyt pelkästään positiivinen kuva.  Ja se työ jota KaaPon taustat tekevät pelaajiensa eteen on oikeasti hienolla tasolla. Perhana vielä kun mekin saataisiin Turenkiin samanlainen urheilupyhättö kuin Kaarinassa.
Aika harvoin tulee juteltua vastustajien valmentajien kanssa mitään isompia, mutta Nicken kanssa ajatuksia ja mielipiteitä on vaihdettu aika reilusti. Harmi että ei nähty Saaristo Openissa, mutta ehkä ensi kesänä sitten.

Pistetään nyt biisivalintakin sen mukaan, yhtye jota lähdin sinne katsomaan: Uriah Heep : Lady In Black (ääni on tosin vähän surkea)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti