perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kyröstä kotiin kolmenpisteen kera

Kotijoukkue FC KyPSin kausi oli lähtenyt alkuun hieman mollivoittoisesti, toisin kuin meidän kautemme. Silti pelaajia varoitettiin aliarvioimasta vastustajiaan, eikä joukkue siihen sortunutkaan.
Ottelun alusta joukkue sai ohjat kentällä haltuunsa ja painopisteen FC KyPSin alueelle. Silti maalipaikoissa vedot suuntautuivat ohi ja yli maalin. Ja muutaman kerran yritettiin melko kaukaakin, josko vastustajan maalivahti torkkuisi ja pallo menisi maaliin. Ottelun yhdeksännellä minuutilla Mirka pelasi pystyyn vastustajan puolustuslinja taakse ja Kaisa syötti maalin eteen tastalta nousevalle Annalle, joka viimeisteli 0-1 maalin. Tämän jälkeen aloimme puskemaan keskeltä. Ja tätä ilmeisesti vastustajakin halusi, sillä niin hyvn he tukkivat meidän syöttölinjat ja maalipaikoille pääsy alkoi olla vaikeaa. Eikä ensimmäisellä jaksolla enempää maaleja nähty.

Toisella jaksolla aloimme käyttää enemmän laitoja ja alueelle pääsy alkoi helpottua. Jakson alussa FC KyPS puolustus joutui rikkomaan rangaistusalueella ja Vilma viimeisteli pilkulta 0-2. Tämä myös käänsi pelin lopullisesti meille ja hetken kuluttua Vilma oli uudelleen pahanteossa kun Anna tarjoili Jossun syötöstä ja 0-3.  Eikä aikaakaan kun oli Annan vuoro lisätä johto 0-4 Kaisan ja Vilman syötöistä. Loppulukemat 0-5 sooloili Suski kolmen FC KyPs pelaajan keskeltä.

Ottelu tarjosi meille, etenkin toisella jaksolla hyvän mahdollisuuden harjoitella pelin rakentamista ja sitä, että maalipaikkoja haettaisiin rauhassa. Ja ihan hyvin tuo onnistuikin.

FC KyPSin joukkueesta ainakin maalissa pelannut Julia Franti sekä joukkueen kapteeni Taru Värri tekivät vaikutuksen asenteensa puolesta. Tilanteet yritettiin aina loppuun asti ja omia tsempattiin vaikka ottelu olikin jo ratkennut. Muutenkin Kyrön reissusta jäi sen ilmapiirin mukana hyvä vaikutelma. Kyseessähän on vähän saman tyylinen pikkupaikan seura kuin meillä itselläkin, paljon tehdään talkoilla jne… jne.

Musiikivalinta on Janikan mielestä aika hämärää musiikkia, mutta kyllähän tämä yhtye oli aika kova sana 80 luvun lopulla yhdessä Mental Penaltyn ja Tuohuksen kanssa Hämäläisessä musiikki kulttuurissa. Banana Combo : Pohjolan Naiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti