Ottelun ensimmäinen
jakso oli kohtalaisen tasainen, ote kuitenkin enemmän PJK:lla. Meidän
pelaamisemme oli enemmän sellaista näennäistä puurtamista. Tilanteisiin mentiin
taas vaihteeksi vähän niin kuin iholle, mutta se viimeinen silaus jäi sitten
tekemättä. Ja kyllähän meidän tekemät vapareihin johtavat virheet olivat merkki
siitä, että jokaisessa tilanteessa oltiin myöhässä. Ensimmäisellä jaksolla PJK
vielä teki kaksi lähes identtistä maalia ja meidän osalta ottelu oli taputeltu.
Toisella
jaksolla ote siirtyi entistä selvemmin PJK:lle ja meille jäi pelkästään se
statistin rooli kentällä. PJK pelasi hienoa jalkapalloa, mutta kyllä me heille
kaikki eväät siihen tarjoiltiinkin. Aika karua kieltään se kertoo, kun meidän
ensimmäinen kontrolloitu hyökkäys saatiin aikaan vasta ottelun viime hetkillä,
kun peli oli jo ratkennut.
4-0 otettiin
kuokkaan, eikä voi edes sanoa sitä vanhaa fraasia siitä saappaat jalassa
kaatumisesta. Tällä kertaa käytiin tekemässä Pirkanmaalle tällainen
piknik-reissu. No bussikuski ainakin onnistui parin harhaanajon jälkeen
löytämään perille, että sellaista.
Musiikki valintana pikkuisen harvinaisempaa ja vähän vielä Juhannuksen jälkimainigeissa/ Kullervo Kivi & Gehenna orkesteri: Enempää en kerro
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti