perjantai 11. toukokuuta 2012

Asiaa urheilijan ravinnosta

Seura järjesti joukkueille tiistaina 8.5.2012  nuoren urheilijan ravitsemuskoulutuksen. Ja B-tytöt saivat opetuksen vielä vähän niin kuin privaatisti. Eli tiukka kolmituntinen tärkeää asiaa. Mukaan oli otettu hieman yleisurheilijoita ja ryhmä oli 26 urheilijan ja muutaman valmentajan kokoinen. Vielä kun kouluttajaksi oli saatu aivan Suomen eturivin ravitsemusasiantuntija Olli Ilander, niin tietoa irtosi paljon.

Koulutukselle oli montakin hyvää syytä, eikä vähiten vaakakupissa painanut se, että nykyisin lehdistä saa lukea milloin mistäkin paastosta, dieetistä ym. ym. Ja heti alussa kävi selväksi se, että Karppaaminen ei sovi urheilijalle.
Uskon vahvasti siihen, että pelaajat poimivat paljon tietoa koulutuksesta, koska kyseessä ei ollut pelkkä luento, vaan pelaajille oli annettu ennakkotehtävä koulutusta varten. Eli ei menty ihan perinteisellä kaavalla. Koulutuksessa ei menty mihinkään hifistelyyn ja tankkausasioihin vaan keskityttiin siihen, miten ja mitä kannattaisi syödä,  aika paljon tuli vinkkejä treeni ja pelipäiviä varten yms.
Itse ainakin pidin koulutuksen rakenteesta ja siitä, että kouluttajana oli kaveri millä oli kuitenkin aika vahva urheilutausta.
Toivotaan, että tämä koulutus muistutti pelaajille myös sen, että se miten toimit harjoituksia ja pelejä ennen ja niiden jälkeen, vaikuttaa myös seuraavaan suoritukseen.

Kiitos Janakkalan Pallolle että järjestitte tämän liian usein unohdetun asian tiimoilta koulutuksen, sekä iso kiitos Ollille koulutuksesta.

Musiikkivalinta ei kyllä sovi aiheeseen. Aika synkkä kappale, mutta hienot sanat: Timo Rautiainen& Trio Niskalaukaus / Lintu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti