Ensimmäinen
jakso on aika helppo tiivistää. Me pelattiin ottelun alusta noin kymmenen
minuuttia hyvin ja sen jälkeen kentällä oli yksi pelaava joukkue. Ja se ei oltu
me. Me saimme ottelun alussa 3-4 hyvää maalipaikkaa, emmekä pystyneet
käyttämään niitä hyväksi, tämän jälkeen kenttätapahtumat siirtyivät täysin
HJS:n hallintaan. Pelaajia tuntui jännittävän ja itse omalla toiminnallani
lisäsin sitä pelaajien ”tuskaa ” tilanteissa. Tehtiin paljon hölmöjä virheitä
valmennuksesta lähtien. Eli siinä vaiheessa kun peli sekosi, olisi itseni ehkä
pitänyt yrittää rauhoittaa joukkuetta, eikä lisätä mitään vaatimustasoa. Se
missä olimme ehkä kypsempiä kuin vastustaja, oli se, että emme lähteneet
tuomarin arvostelemiseen mukaan, emme kentällä, emmekä kentän laidalla. Taisin
koko ottelun aikana kyseenalaistaa yhden erotuomarin kulmapotku ratkaisun.
Kaikesta sekoilusta huolimatta pysyimme ensimmäisen jakson pinnalla, tuurin ja
Janikan hyvien torjuntojen ansiosta. Eikä nyt unohdeta kenttäpelaajienkaan
panosta. Vaikka sekoilimmekin, ei joukkueen taistelu loppunut missään
vaiheessa.
Toiselle
jaksolle, kiitos Juhan, saimme rauhoitettua pelaajia ja luotua uskoa omaan
tekemiseen. Ja se turha puristaminen loppui. Nyt voidaan puhua hyvästä toisesta
jaksosta. Tapahtumat kentällä olivat tasaisia ja molemmilla joukkueilla oli
omat paikkansa naulata ottelu. Kumpikaan ei etsikkoaikaansa pystynyt käyttämään
ja näyttikin siltä, että pisteet jaetaan. Mutta niin vain kävi, että koko
ottelun ajan pelaamisensa kanssa tuskaillut Ella käytti yliajalla paikkansa ja
tavallaan riisti HJS:ltä kaksi ylimääräistä pinnaa. Ei me kauhean tyylikkäästi
pelattu, mutta joskus heikommallakin pelillä pystyy viemään ne pinnat. Ja
tänään meille kävi juuri niin. Janikalle voitto varmasti maistui erityisen
hyvälle.
Lauantai
iltapäivä ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi kentällä eikä kentän laidalla.
Tilanteita riitti ja molemmille joukkueille tarjottiin voittoa. Tällä kertaa
arpa suosi meitä. Nyt voidaan hetki nautiskella tästä voitosta, mutta maaliin
on vielä pitkä matka…
Musiikkivalinta tulee saksan maalta! Accept : Shadow Soldiers
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti