torstai 8. maaliskuuta 2012

Hyvää naistenpäivää

Vähän viimetinkaanhan tämäkin juttu jää. eikä varmastikaan olisi tullut ollenkaan, ellei pelaajat olisi treeneissä muistuttanut. Eli Kaikille naisille oikein hyvää naistenpäivää.

Sitten hieman joukkueen kuulumisia.
Nyt on sitten suurimmat tauot pidetty ja seuraavaa saadaankin sitten odottaa kesäkuun lopulle. Toki tuleehan siinä muutamalle pelaajalle ulkomaan matkoja ja muita menoja, mutta onneksi nyt näyttäisi siltä, että hirveästi ei sarjakauden aikana päällekkäisyyksiä ole. Ja onhan meillä sitten vielä ”reservinä” nuo naisjoukkueen -94 syntyneet. Eli ei nyt mitään isompaa hätää pelaaja puolella pitäisi tulla. Ja lisäksi LaVen ringistä on muutama innokas pelaaja tulossa joukkueen treeneihin kokeilemaan ja haistelemaan ilmapiiriä.
Tällä hetkellä treeneissä on todella hyvä tunnelma sekä pelaajilla, että valmentajilla. Ja eiköhän me kohtalaisen hyvin olla aikataulussakin pysytty, kun puhutaan kauteen valmistautumisesta. Osa varmaan on miettinyt sitä, kun meillä ei ole ollut yhtään treenimatseja vielä tähän mennessä. Osittain se on ollut tietoinen valinta ja taas osittain pakon sanelemaa. Se oli tietoinen valinta, että ennen helmikuun puoliväliä ei oltaisi otettu yhtään vaikka pariakin tarjottiin, niin pyrimme kieltäytymään niistä kohteliaasti. Ainoa vaihtoehto olisi ollut joku viikonlopun yli kestävä turnaus, mutta nekin meni jo niin pitkien matkojen päähän, että emme sitten lähteneet. Nyt meillä sitten on muutama matsi ennen kuin kausi oikein toden teolla starttaa huhtikuun puolivälissä.

Niin ja tulevaksi kaudeksi joukkueen peliasut muuttuvat, kun seura teki päätöksen, että seura vaihtaa Adidaksen peliasuihin ja muutos aloitetaan neljästä vanhimmasta joukkueesta. Välttämättä uutta kuosia ei saada aivan kauden alkuun, mutta joka tapauksessa aivan alkukierroksilla ne sitten otetaan käyttöön.

Palaillaan taas asiaan kun jotain kirjoiteltavaa taas tulee. Ei siinä tänäänkään niin hirveästi sisältöä ollut, mutta ihan naisten päivän kunniaksi oli jotain kirjoitettava.
Ja musiikkivalintana loistava Amy Macdonaldin biisi This is the life

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti