sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Hyvä viikko päätökseen

Tällä viikolla on tapahtunut paljon hyviä asioita joukkueen toiminnassa. Maalivahtiongelmaan löytyi vihdoinkin ratkaisu, mikä oli joukkueen kannalta erittäin huojentava tieto ja jokainen pelaaja toivottaa Pekosen Janikan tervetulleeksi Janakkalan Pallon B-tyttöihin.

Lisäksi joitakin yhteistyö kuvioita saatiin hierottua alulle, mutta niistä ei nyt tällä kertaa sen enempää. Paljon tässä vielä on töitä kuitenkin edessä, ennen kun kausi sarjapelien osalta alkaa, mutta ainakin sen verran on tietoa, että joukkue lähtee uuteen kauteen tuoreella kuosilla liikkeelle.

Mitäs vielä. niin illan ja yön aikana onkin sitten jännitettävää. Ensin valitaan uusi Tasavallan presidentti ja vielä aamuyön tunteina pelataan maailman suurin yksittäinen urheilutapahtuma kun Indianapolisin Lucas Oil Stadiumilla kohtaavat New England Patriots sekä New York Giants. Itse liputan Patriotsien puolesta vaikka heille pienoinen altavastaajan leima onkin lyöty viimeviikon asiantuntija lausunnoissa. No itse ottelu sen sitten kertoo.

Musiikkivalinnaksi 6.2.2011 edesmenneen Gary Mooren muistoksi tuota yhtä aikamme suurimmista kitaristeista. Herkistelyä… Gary Moore: Still Got The Blues

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti