lauantai 15. joulukuuta 2012

Helpotusta joukkueen tuskaan



Lauantaina oli sitten toinen matkapeli putkeen. Ja kyllä joukkue oli jo lähtiessä aika paljon tuoreemman näköinen kuin viikkoa aikaisemmin. Muutenkin otteluun valmistautuminen tuntui menevän ihan mukavasti. Kaikki turha säätäminen ja häröily oli pois, ellei siihen lasketa mukaan matkalla kuunneltua Pietarinkadun Oilers GoGo radio-ohjelmaa.

Mielestäni saatiin otteluun hyvä startti, muutama tärkeä onnistuminen ja maalipaikan luominen vapautti joukkueen pelaamista aika reilusti. Ja ajassa 5:32 Suski avasi joukkueen maalihanat Jossun syötöstä. Eikä seuraavaa maalia tarvinnut varrota kun reilu minuutti. Ilves puolustus unohti Suskin selkänsä taakse ja Nannen sivurajasta hän sitten viimeisteli 0-2 lukemat. Kyllä jakson aikana peli pysyi meidän hallussa, mutta siinä sivussa Ilves pääsi muutamaan otteeseen iskemään aika vaarallisesti. Ja yhdestä tällaisesta sitten ajassa 10:56 Nelli Kesti kavensikin lukemiksi 1-2. Tuohon maaliin syötön antoi Elli Parviainen. Näistä lukemista siirryttiin toiselle jaksolle.

Ajassa 19:47, ”kakkunsa kärsinyt” Vilma siirsi meidät 1-3 johtoon ja minuutti edellisestä niin Jossu viimeisteli Suskin kulmasta lukemiksi 1-4. Aika ratkaisevat kaksi nopeaa maalia taas jakson alkupuolelle ja joukkueen oli helpompi hengittää. Ilves otti aikalisän ajassa 25:05 ja lähti hakemaan rohkeasti kavennusta. Ja saikin sen ajassa 26:50 Roosa Hurmeen viimeistellessä Elli Parviaisen syötöstä. Tuon kavennusmaalin jälkeen me pyrimme ottamaan Ilveksen pelaajat jo ylempää kiinni.  Ja se myös kannatti, sillä Vilman prässi tuotti irtopallon jonka Suski pääsi laukomaan maaliin ajassa 28:13. Nuo jäivät myös loppulukemiksi.

Joukkue veti tänään hyvän suorituksen, kentällä nähtiin paljon hyviä asioita. Pelaajat saivat tärkeitä onnistumisia ja nyt nöyryyttä löytyi myös puolustamiseen. Ja kyllä se totuuden nimissä on helpompi olla myös valmentajana tällaisen matsin jälkeen.

Kokoonpano: Janika, Nanne, Elisa, Henna, Oona, Jossu, Suski & Vilma
Tehot: Suski 3+1, Jossu 1+1, Vilma 1+0, Nanne 0+1 / Ilves Elli Parviainen 0+2, Nelli Kesti 1+0, Roosa Hurme 1+0

Musiikkivalintana… nyt on aika laittaa sitten hieman Countrya / Frank Hannon : Gypsy Highway

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

On tää vaikeeta…



Lauantain Futsal-matsi oli sitten oikea aamuottelu. Ja kyllä meidän pelaajilla oli silmät täynnä unihiekkaa ja kaikki eivät varmasti olleet vielä ottelun loputtuakaan aivan hereillä. Sen verran aneeminen esitys meiltä nähtiin Sastamalassa. Varmaan osa pelaajista oli riekkunut pitkin yötä sosiaalisen median parissa ja yöunet parissa kolmessa hassussa tunnissa. Nämä ovat sitten sellaisia asioita joista pelaajien pitäisi pystyä itse ottamaan vastuu. Eli ruokailut ja levot. Kyllä me näistä asioista voidaan järjestää luentoja vaikka viikoittain, mutta jos puhe ei mene perille on tuokin aika hukkaan heitettyä.

No mitä ottelussa tapahtui? Mitään FC Vapsilta pois ottamatta, me olimme heikkoja lauantaina. Palloja vartoiltiin polvet suorina ja syötöt menivät ihan minne sattuu, tai ei niitä nyt oikein syötöiksikään voi kutsua, jos on kokoajan kiire luopua pelivälineestä ja sitä toimitetaan käytännössä vastustajalle. Iso osa pelaajista viihtyi ns. mukavuusalueella, eli oltiin vastustajan selän takana ja välteltiin tilanteita joissa olisi joutunut kamppailemaan pallosta. Ja maalipaikoilla siirreltiin vastuuta ja viimeistely-yritykset olivat aika kesyjä. Sitten kun siihen vielä lisätään muutaman pelaajan puolustusasenne joka hipoi lähellä nollaa ei voi oikein muunlaista tulosta odottaakaan.
Kyllähän me vielä ensimmäisen jakson lopulla oltiin pelissä jollain tapaa mukana, etenkin kun Elisa pääsi kaventamaan 2-1 lukemiin reilut puoliminuuttia ennen jakson loppua. Mutta kyllä me toisella jaksolla tipahdettiin lopullisesti rattailta.

Tässä on nyt viikko aikaa herätä tästä horroksesta ja lopettaa se ”ruususen uni”- että kaikki hoituu ihan vaan vasemmalla kädellä. Nyt sitten puetaan haalarit niskaan ja ruvetaan tekemään töitä tämän joukkueen eteen ihan jokaisella osa-alueella.

Kokoonpano: Janika, Oona, Elisa, Henna, Mirka, Jossu, Noora, Suski, Karo, Salla, Nanne.

Tehot: Elisa 1+0, Suski 0+1 / FC Vapsin Tehot: Janita Hakanen 1+1, Pirita Kirjavainen 1+0, Milja-Lotta Peuramäki 1+0, Aurora Kaaja 1+0, Ella Haunia 0+1, 

Musiikkivalinnan sanoja kannattaa kuunnella: Jukka Poika: Potentiaali

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talvi toi myös Apassit Turenkiin



Kauden ensimmäinen kotimatsi Turengin liikuntahallilla. Itseltäni otteluun valmistautuminen noudatti taas tuttuja polkuja. Aamuherätys 7:15, kunnon aamupala ja perään litra kahvia… tosi terveellistä. Sen jälkeen vähän pihahommia… 1 ½ -tuntia kolattiin lunta pihalta. Yms.Yms. Tätä se sitten taitaa olla seuraavat 3-4 kuukautta. Sen jälkeen tutustuttiin taas vähän Futsalin-saloihin ja mietittiin millä Apassien sotakirveitä saisi tylsytettyä.

Aika hyvin me saatiin kuoletettua Apassien peliä, ja siinä sivussa oheistuotteena saatiin itsekin muutama kohtalainen paikka aikaiseksi. Mutta kyllähän totuuden nimissä on sanottava, että Apassit kuitenkin peliä veivät. 0-0 paineltiin aivan jakson lopulle ja ajassa 12:45 vihulainen kävi tuikkaamassa taululle 0-1 lukemat. Seuraavat pari minuuttia ja Apassit tekivät kaksi lisämaalia. Ja jälkimmäisen vain 4 sekuntia ennen summeria.

Toinen jakso toisti ensimmäistä. Ja Inka, joka oli tullut helpottamaan meidän akuuttia maalivahtipulaa, joutui hetkittäin melkoiseen rumputuleen ja kerran joutui ottamaan vähän lukuakin. Apassit tappoivat ottelun lopullisesti jakson viidennellä minuutilla siirtyen 0-4 johtoon. 11 minuutti oli taas aika synkkä jakso meiltä, kun kaveri rokotti kahdesti. Ja kermavaahtona kakun päälle loppunumerot 0-7 vain 3 sekuntia ennen summeria.

Apassit oli hyvä, mutta en minä kyllä omiakaan pelaajia voi arvostella huonosta pelistä. Joukkue taisteli hyvin, hetkittäin saatiin ihan hyviä tilanteita, mutta kyllähän Apasseilla oli ihan huikea pelinopeus ja näki että he ovat pelanneet pikkasen enemmän Futsalia kuin me.

Pelaajat: Inka, Karo, Nanne, Mirka, Elisa, Henna Noora, Oona, Jossu, Suski, Salla ja Karoliina.
Meiltä ei tehoja löytynyt
Apassien tehot: Heljä Kuopio 2+2, Iina Haapanen 2+0, Jasmin Hänninen 1+0, Elina Tuominen 1+0, Rosa Seppälä 0+1, Eerika Erä 0+1, Roosa Koskela 0+1

Jahas ja sitten se musiikkivalinta. pysytään edelleen suomalaisessa.

Matka vanhaan teollisuushalliin.



Futsal-kausi alkoi sitten TPV:n vieraana Raholan liikuntakeskuksessa. Jonkun verran yritin selvitellä kyseisen rakennuksen historiaa, mutta kun viihtyy huonosti paikoillaan (varmaan joku aikuisiän ADHD-juttu), eipä siitäkään mitään tullut. Etenkin kun on vielä tällainen tietotekniikan ihmelapsi… ei vaan jaksa. No joku harmaa muistikuva kuitenkin on jäänyt, että kyseessä olisi vanha makkaratehdas, ja varmaan sekin on lähempänä totuutta kuin että se yksi halli olisi areena.  Joka tapauksessa siellä Raholassa me olimme ja vastaan oli asettumassa viime kausien yksi hienoimmista vastustajista, eli TPV. Otteluista ei ole koskaan puuttunut tunnetta ja välillä on lähdetty jopa verbaaliakrobatian puolelle näissä ottelusepustuksissa ja kentän laidan tapahtumissa. No menneet ovat menneitä ja nykyään peistä taitetaan ainoastaan kentällä.

Pikkasen jännitti ottelun alussa, että mitähän tästäkin tulee. Mutta kun pelaajat ottivat tapahtumat kentällä haltuunsa, alkoi valmentajienkin paineet kentän laidalla helpottaa. Oli tärkeää saada muutamia hyviä onnistumisia ottelun alkuun, sillä sen jälkeen kaikki tuntui menevän hyvin eteenpäin. Vielä kun saimme käytettyä maalipaikkamme kohtalaisen hyvin poistuimme tauolle  0-4 johtolukemissa.

Toiselle jaksolle vaihdoimme Vilman verkontilkkeeksi, mutta eipä tuo pesti kestänyt ihan viittä minuuttia, kun joukkueen arvaamattomin pelaaja nappasi sitten suoran punaisen kortin. Mitähän sanktiota pelaajat Vilmalle mahtavat keksiä. Sarjaotteluista kuitenkin on edessä kahden pelin huili. Ja ei muuta kuin Nanne takaisin tilkkeeksi. TPV Kavensi siitä pilkusta jonka saivat. Me onnistuimme vastaavasti kahdesti toisella jaksolla ja loppunumeroiksi historian kirjoihin pistetään sitten 1-6.

Joukkueen kokoonpano TPV ottelussa: Nanne, Jossu, Karo, Noora, Elisa, Vilma, Suski.
Pisteille pääsivät: Vilma 2+1, Karo 2+0, Suski 1+1, Jossu 1+0 Elisa 0+1 /  TPV Linda Brand

Seuraava tarina sitten ensimmäisestä kotiottelusta Apasseja vastaan.

Musiikkivalinta tulee vielä siitä vain elämää tv-formaatista. Siinä oli aika positiivisia yllätyksiä.

Takaisin kirjoituspöydän ääreen



No niin. palaillaanpa sitten taas tämän blogin pariin. Hiljaiselohan joukkueelta päättyi marraskuun 15, kun joukkue asteli ensimmäisen kerran tänä talvena pullerihallille, vai pitäiskö sitä nyt sitten kutsua hienosti ”säästöpankkiareenaksi”. Taidan pysytellä vielä kuitenkin siinä Pullerihallissa, koska markkinavoimat eivät ole ihan vielä minua valtaansa saaneet, eikä sitä liiteriä oikein hyvällä tahdollakaan voi kutsua ”areenaksi”. No kuitenkin siellä me ensimmäisen kerran sitten kokoonnuimme ja aloitimme valmistautumisen tulevaan kesään.

Paljon syksyn aikana ehti tapahtua, Anna ja Ella siirtyivät rakkaan naapurimme HJS:n sini-valkoisiin haalareihin, Pihlan jalkapalloura päättyi käytännössä jo viikko juhannuksen jälkeen, kun polvesta meni käytännössä kaikki remonttiin ja Kaisa siirtyi ratsastuksen pariin. Kaikille heistä toivon hyvää jatkoa ja onnistumisia tulevissa haasteissa ja kaikki heistä ovat myös tervetulleita takaisin joukkueeseemme, jos vain jossain vaiheessa siltä alkaa tuntua. Eli joukkueemme ovet toimivat vieläkin kahteen suuntaan.
Emme me kuitenkaan pelkkiä menetyksiä ole kokeneet, sillä uusina pelaajina rinkiin ovat tulleet Oona ja Karoliina. Heidän mukanaan tuli mukavasti uutta tuulahdusta joukkueeseen. Toivottavasti lisää uusia kasvoja joukkueeseen vielä ilmestyisi.

Joo ajattelimme sitten osallistua Futsalin piirinsarjaan tänä talvena. Ajatuksena saada jotain järjellistäkin tekemistä ja vaihtelua treenien lisäksi. Minkäänlaista kokemustahan meillä ei kyseisestä lajista ollut aikaisemmin, mutta ainahan sitä on mahdollista oppia jotain. Ensikosketus lajin saloihin ei ainakaan mitään riemunkiljahduksia saanut aikaan, kun JanPan naiset riepottelivat meitä tiistaina 20.11.2012. No eipä siinä sitten mitään muuta kun avoimin mielin tältä pohjalta kohti uusia haasteita ja sunnuntaita 25.11.2012. Kerran syksyllä salissa käyneinä ensimmäiseen sarjapeliin täysin uuden lajin parissa… vastassa yksi hienoimmista vastustajista joita ollaan kohdattu tässä viime vuosien aikana.

Koetetaan uudistaa näitä juttuja ja musiikkivalintoja vedetään ihan lonkalta, Heavyä tässä on kai ihan riittävästi laitettu viime ja edelliskaudella, ja nyt katsotaan mitä tuleman pitää. Niin ja näitä juttuja voi ihan vapaasti kommentoida, kaikki kommentit missä ei arvostella pelaajia ja muita yksityishenkilöitä julkaistaan kunhan ne on ensin tarkastettu. Itseäni ja kirjoituksia saa arvostella ja kommentoida ihan vapaasti. Enköhän mä kestä sen. Ja pyrin vielä vastaamaankin niihin.

Ensimmäinen musiikkivalinta tulee tässä, tai oikeastaan pari ensimmäistä valintaa tulee samasta formaatista.