tiistai 20. joulukuuta 2011

Kirje Joulupukille


 Nyt on sitten sen joulutarinan tahi tässä tapauksessa kirjeen vuoro

Kirje Joulupukille
Kunnianarvoisa Joulupukki, jossain siellä Korvatunturin kupeessa. Tiedän että tähän aikaan vuodesta sinulla pitää melkoista kiirettä, ja kun tämä maailmantalouskin on mennyt tähän suuntaan, luulen että teidänkin pajalta on työvoimaa vähennetty ja niiden pikku-ukkeleiden (tonttujahan ne olivat?)jotka pajalla jatkavat, pitää kuitenkin tehdä vähintään sama määrä kaiken maailman play stationeita ja muita vempeleitä, kuin edellisinä vuosinakin. Ei niitä Sonyn tehtaalla Koreassa tehdä vaan siellä kylmässä pohjolassa. Niin siksi en pyydäkään mitään materiaa joululahjaksi. Harmaat villasukat saan kuitenkin isoäidiltäni vaihtokaupassa joulukukkaseen.  Pieniä lahjatoiveita kuitenkin olisi…

Ensimmäiseksi toivoisin joukkueemme pelaajille paljon onnistumisia tuleviin koitoksiin, niin harjoituksissa, peleissä kuin koulussakin. Sekä sitä että pelaajat pysyvät terveinä ja selvitään ilman loukkaantumisia.
Toinen lahjatoive olisi itselleni ja Juhalle sellaiset pelisilmät, joiden avulla ymmärtäisimme itse peliä paremmin ja tämän kautta pystyisimme neuvomaan ja opastamaan pelaajia entistä parempiin suorituksiin. Tiedän että sinulla on niitä pelisilmiä varastossa, sillä itsekin sain aikoinani jääkiekkoa varten sellaisen, ei se kaksinen ollut, mutta riitti kyllä alasarjatasolle. Nyt vaan tarvitaan parempi ja jalkapalloa varten.
Kolmantena lahjatoiveena olisi Kaitsulle helppoja huoltohommia ja mahdollisimman vähän teipattavia pelaajia, sillä edellisinä vuosina on teippiä kulutettu Hangosta Nuorgamiin menevän tie osuuden verran. ja toivottavasti tulevina kausina selvitään paljon vähemmällä.
Neljäs lahjatoive olisi Tuijalle joukkueen kirstunvartijalle, plusmerkkistä kassavirtaa joukkueen tilille.
Viidentenä toiveena ja samalla varmasti koko joukkueen listalla ihan kärkipäässä olisi joukkueelle maalivahti. Niitä ei liian montaa ole näillä leveysasteilla, mutta josko sieltä korvatunturinkupeesta yksi löytyisi meillekin.
Kuudentena toiveena olisi joukkueenjohtaja. Eihän sekään helppo toteutettava ole, sillä vaatimuslistahan on lähes yhtä kova kuin tulevien presidentinvaalien ehdokkaillakin. Mutta toivotaan että siihenkin tehtävään löytyisi joku.
Seitsemäs toive menee jälleen pelaajille. Tuleva kausi on jälleen pitkä ja raskas, eikä me Juhan kanssa olla aina ne mukavimmat valmentajat. Eli hyviä hermoja ja jollain tapaa kieroutunutta huumorintajua olisi tarpeen reilulle 20 pelaajalle. (tällä hetkellä tarkalleen 23 kpl)
Kahdeksas toive onkin jo todella vaikea. Jalkapalloerotuomareille toivoisin oikeita ja pelin henkeen kuuluvia tuomioita.
Nämäkin lahjatoiveet kun saisit täytettyä, niin olisin todella iloinen. Onhan siinä muutama aika haastava, mutta uskon vahvasti siihen, että pystyt nekin toteuttamaan. Monia toiveita siitä jäi pois, mutta laitan ne sitten ensijoulun listaan.
Niin ja sitten jos vielä kaksi toivetta saisi lisätä näin ”off the record” Juhalle varalaippa ja teräketju Husqvarnan moottorisahaan.
Ja itse vielä toivoisin josko Philip Sayce tai Kenny Wayne Shepherd tulisivat suomeen keikalle ja itselleni tietysti liput kyseisiin tapahtumiin.

Joulua jo kovasti odotellen Tero

Näillä mennään ja joulu biisiksi jotain hilpeää ja vauhdikasta

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulun alustunnelmissa

Nyt on saatu joukkueen lähtötasotestit pidettyä. Ja ensimmäiseksi pitää olla tyytyväinen, että 22 pelaajasta 19 saatiin testattua. Pelaajat suhtautuivat sunnuntain ja tiistain tapahtumiin hienosti. Kiitos tästä pelaajille, että tapahtumat saatiin vietyä jouhevasti läpi.
Vielä olisi kolme yhteistä tapahtumaa tämän vuoden puolella ennen kuin pelaajat pääsevät nauttimaan joulutauosta. Kyllä pelaajat ovat sen ansainneetkin, sillä yhteiset tapahtumat ovat sujuneet hyvin ja vuodenvaihde on hyvää aikaa ladata akkuja tulevaa kevättä varten.
Vedetään kuitenkin nuo kolmet treenit ensin tyylillä läpi ja sitten vasta siirrytään jouluherkkujen ja lahjojen pariin. Ja aikaa jää vähän enemmän Perheelle ja kavereillekin.

Oikeastaan tällä kertaa ei muuta sitten ollutkaan, katsotaan saisinko jonkinlaisen ”joulutarinan” vielä kehiteltyä. Eli musiikkivalintana ei ole vieläkään mitään Petteri Punakuonoa tai vastaavaa.

torstai 24. marraskuuta 2011

Let's Get Rocked

Pari viikkoa treenejä takana ja joukkueen meno vaikuttaa ihan hyvältä. Pientä hakemistahan se kuitenkin vielä on ollut, mutta mitään isoja kämmejä ei ole sattunut.

On ollut hienoa huomata, että meille uusien pelaajien (Parolan tytöt) myötä myös itselleni ennestään tuttujen pelaajien tekemiseen on tullut aivan uutta virtaa. Ilmeisesti joukkue on uusiutunut hyvällä tavalla. Samanlainen trendi kun saadaan pysymään läpi synkän ja harmaan talven, niin olemme hyvällä tiellä.
Sen verran tässä nyt jo on päästy tutustumaan toistemme kanssa, että enää ei viitsi puhua Turengin-, Tervan- tai Parolan tytöistä, vaan tästä eteenpäin mennään vain meidän joukkueena, ilman sen kummempia pitäjän tai kunnan rajoja ja töitä tehdään ainoastaan yhteisen päämäärän eteen.
Kaikista muutoksista huolimatta joukkueen tekemisessä on säilynyt se tietynlainen hauskuus ja pilkesilmäkulmassa koheltaminen, mutta edelleen sovitut asiat (treenit, pelit, yhteiset tapahtumat) hoidetaan asiallisesti ja ylpeydellä omaa joukkuetta ja joukkuetovereita kohtaan.

Palaillaan blogin pariin vielä ennen joulua, kun lähtötasotestit on saatu pidettyä.

Ja tällä mennään”TEE EPÄITSEKKYYDESTÄ JOUKKUEEN TÄRKEIN LUONTEENPIIRRE! Kysy itseltäsi: `Mitä voin tehdä auttaakseni joukkuetovereita PAREMPAAN suoritukseen?` `Mitä voin tehdä TÄNÄÄN, että joukkueeni on PAREMPI?`” Minä-Minä sössöjä notkuu jaloissa hallilla niin että kengännauhat katkeilee! => B-junnut OVAT ERILAISIA = JOUKKUEORIENTOITUNEITA JA KOVIA KUIN FUTAAJAT!!!!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ja taas mennään

Joukkueen valmistautuminen kauteen 2012 nytkähti liikkeelle tiistaina liikuntahallilla. Paljon on muutosta edelliskauden B-tyttöjen joukkueeseen, kun taustoja myöten lähes koko baletti on mennyt uusiksi.
Treenejä edeltäneessä pelaaja palaverissa käytiin jonkun verran asioita läpi ja luottavaisin mielin tästä lähdetään joukkuetta valmistamaan kesää varten. Ainakin itse harjoituksissa oli hyvä meno päällä ja pelaajat tuntuivat olevan hyvällä asenteella mukana.
Töitä on vielä paljon edessä ja kun osalle pelaajista on vielä paljon vieraita kasvoja ympärillä, ottaa tottuminenkin oman aikansa. Onhan meidän joukkue kuitenkin melko laajalta alueelta tuleva ”Legioona” kun pelaajia on Turengista, Tervakoskelta ja Parolasta, eli ei me ainakaan mikään lähiöjengi olla.

Ja nyt mennään seuraavalla teemalla eteenpäin!
”Joukkueylpeys = Elän ja hengitän sitä! Olen ITSE siitä vastuussa. Olen tehnyt loistavan päätöksen etten koskaan nolaa/häpäise joukkuetta aliarvoisella suorituksella/käytöksellä! Emme ole kiinnostuneita selityksistä – ainoastaan paremmista ja paremmista esityksistä => Olen tänään parempi kuin eilen!”

Biisivalinta tulee ihan sanojen takia. TB: Eteenpäin